Ranskalaismedia: Kiina yritti painostaa Suomen suurlähetystöä perumaan Pride-teemaisen juoksutapahtuman
Kiinalainen viranomainen yritti painostaa Pekingissä sijaitsevaa Suomen suurlähetystöä perumaan Rainbow Run -juoksutapahtuman, kertoo ranskalainen Radio France internationale (RFI).
Asiasta uutisoi Suomessa Helsingin Sanomat.
Suomen suurlähetystö on järjestänyt juoksutapahtumaa vuodesta 2024 asti. Diplomaateille tarkoitettu tapahtuma on järjestetty toukokuun lopulla osana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä juhlivaa viikkoa.
RFI:n mukaan kiinalaiseksi viranomaiseksi esittäytynyt henkilö oli puhelimitse yhteydessä kahteen Suomen suurlähetystön työntekijään päivää ennen tapahtumaa. RFI:n mukaan sävy puhelimessa oli uhkaava.
Tapahtumapäivänä Suomen suurlähetystön lähistöllä oli runsaasti poliiseja ja pääsy osalle reitistä oli suljettu esteillä.
Kiinalaiset viranomaiset vaativat tapahtuman peruuttamista ja väittivät, että huolestuneet vanhemmat olivat valittaneet tapahtuman vaikutuksista lapsiin.
Diplomaatteja juoksi tapahtumassa painostuksesta huolimatta, RFI kirjoittaa. Siviilipukuiset kiinalaispoliisit kuitenkin seurasivat joitakin juoksijoita ja kuvasivat heitä.
RFI kertoo, että Kiinan Suomessa oleva asiainhoitaja eli korkea-arvoinen diplomaatti kutsuttiin puhutteluun tapauksen takia.
Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin Helsingin Sanomille, että asiaa käsitellään Kiinan kanssa diplomaattikanavia pitkin.
Kiinan ulkoministeri Wang Yin on määrä vierailla sunnuntaina Helsingissä. Wang tapaa ulkoministeri Elina Valtosen sekä presidentti Alexander Stubbin.