Jussi Niinistö maanpetosepäilystä: "Tässä vaiheessa ei ole syytä olettaa, että Suomen kannalta mitään olennaisen tärkeää tietoa olisi valunut muualle"

Maanpuolustus

Maanpetoksesta epäilty virolaisupseeri ei ole tämänhetkisten tietojen mukaan päässyt käsiksi laajoihin Suomea koskeviin tietoihin, kertoo puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.).

Virossa vierailulla oleva Niinistö kertoo keskustelleensa asiasta Viron puolustusministeri Jüri Luikin kanssa.

– Siinä mielessä tämä ei herätä minussa huolestumista Suomen osalta. Mutta tutkinta etenee ja saamme sitten lisätietoa. Tässä vaiheessa ei ole syytä olettaa, että Suomen kannalta mitään olennaisen tärkeää tietoa olisi valunut muualle, Niinistö kertoo STT:lle.

Niinistön mukaan maanpetoksesta epäilty upseeri on kuitenkin voinut nähdä joitain Suomea koskevia tietoja.

Viron valtakunnansyyttäjän virasto kertoi keskiviikkona, että upseerin epäillään välittäneen toisen miehen kanssa salaiseksi luokiteltua tietoa Venäjän sotilastiedustelulle GRU:lle yli viiden vuoden ajan.

Viron kerrottiin asettavan tutkimuskomission selvittämään, kuinka suurta vahinkoa miesten toiminta on aiheuttanut Viron turvallisuudelle.

Niinistön mukaan Suomi tarvitsee pikaisesti uutta kaksoiskansalaisuuslakia, joka estäisi kaksoiskansalaisilta pääsyn korkeisiin sotilasvirkoihin.

Hänen mukaansa hallituksen esitys kaksoiskansalaisuuslaista on tarkoitus tuoda eduskuntaan syksyn aikana.

– Suomalaisen upseerin täytyy olla lojaali ainoastaan Suomen valtiota kohtaan, ei voi olla mitään harmaata aluetta tai erilaisia vaihtoehtoja.

Hävikkiä ei ole tähän saakka seurattu. Minullakin on vain toisen käden tietoa, että kasvisruokapäivinä hävikki on suurempi kuin tavanomaisen ruuan päivinä.

Jussi Niinistö

Puolustusvoimat antoi perjantaina selvityksen kasvisruoka-aterioidensa ravintosisällöstä Niinistön vaatimuksesta.

Niinistö huolestui, kun Puolustusvoimat päätti lisätä syksystä lähtien kasvisaterioiden määrää kahdella viikossa. Niinistön huoli koski sitä, saavatko varusmiehet kasvisruoasta palveluksessa tarvittavan energiamäärän.

Selvityksen mukaan kasvisateriat täyttävät valtion yleiset ravitsemussuositukset, ja päivän muut ateriat tukevat kokonaisuutta.

Varusmiehiltä kerätään syksyn aikana palautetta uusista kasvisaterioista. Samalla seurataan ruokahävikin määrää.

– Hävikkiä ei ole tähän saakka seurattu. Minullakin on vain toisen käden tietoa, että kasvisruokapäivinä hävikki on suurempi kuin tavanomaisen ruuan päivinä, Niinistö sanoo.

Niinistön mukaan tarkoituksena on seurata myös sotilaskodin liikevaihtoa.

– Syödäänkö niinä päivinä (kasvisruokapäivinä) pitsaa, munkkia, kuka mitäkin nyt syö.

Tulokset raportoidaan ruokahuollon kumppanuusryhmässä marraskuussa.

– Pallo on nyt varusmiehillä. Varusmiehet ovat nyt (ruokahuollosta vastaavan) Leijona Cateringin koekaniineja. Kehotan varusmiehiä antamaan palautetta ja Leijona Cateringin on sitten otettava se marraskuussa huomioon.