Jopa ihmissyöntiä esiintyi – historian ehkä raain piiritys päättyi 80 vuotta sitten
Historian luultavasti raain sotilaallinen piiritys päättyi tasan 80 vuotta sitten, kun Saksan armeija joutui luopumaan Leningradin kukistamisesta
Kaupunki sinnitteli kärsimyksissään melkein kaksi ja puoli vuotta. Piiritetystä kaupungista loppui ruoka ja talvet olivat kylmiä, juoksevaa vettä ei ollut, eikä asuntojen lämmitystä voitu aina järjestää. Nälkään tai pommituksiin kuolleita makasi kaduilla, mutta antautua ei voinut.
Piirityksen alkaessa kaupungissa oli aivan liian vähän ruokatavaraa. Jauhoja oli 14 päiväksi, viljaa 23 päiväksi, lihaa 19 päiväksi ja rasvaa sekä sokeria 21 päiväksi. Lopulta jopa ihmissyöntiä esiintyi piiritetyssä, nälkään nääntyvässä kaupungissa.
Saksan armeija pääsi Leningradin porteille 8. syyskuuta 1941. Piiritys alkoi, kun Saksan armeija katkaisi Leningradin alueen maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon etenemällä kaupungin itäpuolelta Laatokan etelärannalle.
Leningradilla oli suuri strateginen merkitys. Aseteollisuus ja Neuvostoliiton Itämeren laivasto olisivat olleet valtavia menetyksiä Neuvostolitolle. Yhteyden katkeaminen Itämerelle olisi estänyt myös operaatioiden tekemisen siellä, ja laivastoa ei olisi noin vain korvattu.
Strategisesti Leningradin murskaaminen olisi myös antanut Saksalle edellytykset keskittää voimansa Moskovaan ja operoida monesta suunnasta eri rintamilla. Rintamalinja olisi myös lyhentynyt.
Stalin esikuntineen tiesi tämän, ja käsky olikin selkeä: Leningradia ei saa missään tapauksessa menettää. Myös mielialoihin Neuvostoliiton perustajan nimeä kantavan kaupungin tappiolla olisi ollut suuri vaikutus.
![](https://www.suomenmaa.fi/wp-content/uploads/2024/01/48040_57681-1024x682.jpg)
Kenraalimajuri A.F. Airo ja marsalkka Gustaf Mannerheim tähystävät palavaa Leningradia Mainilassa 1941. (SA-kuva)
Saksan rinnalla sotinut Suomi oli asiassa kovan valinnan edessä: auttaako Saksaa murskaamaan kaupunki vai pitäytyä omissa asemissa?
Suomalaiset laskivat, että hyökkäyksestä tulisi liian verinen ja Saksan hävitessä sodan Suomi selviäisi vähemmällä, jos se ei osaltaan aiheuttaisi mitään liian suurta tragediaa Neuvostoliitolle.
Jälkikäteen on myös arvioitu, että suomalaisten apu olisi saattanut auttaa Saksaa onnistumaan Leningradin valtauksessa. Suomalaiset toisaalta uskoivat, että Saksa kyllä saisi kaupungin hallintaansa, eikä suomalaisten kannattaisi siksi vaarantaa omia miehiään yrityksessä.
Tulkintaa, jonka mukaan Suomi ei ollut aktiivinen osa Leningradin saartorengasta, on tosin myös kyseenalaistettu. Suomen joukoista lähimmäksi Leningradia asettuivat Valkeasaareen sijoitetut joukot parikymmentä kilometriä kaupungista pohjoiseen.
Osin suomalaisten ansiosta saartorenkaaseen jäi vain joitakin aukkoja, joiden kautta kaupungista evakuoitiin sen asukkaita. Neuvostoliittolaiset onnistuivat lisäksi avaamaan jäätyneen Laatokan kautta kapean huoltoväylän, joka sai nimekseen Elämän tie.
Neuvostoliiton massiivinen hyökkäys Leningradin vapauttamiseksi alkoi tammikuussa 1943. Marsalkka Georgi Zukovin johdolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan noin viikossa Laatokan rantamilta kymmenen kilometrin kaistaleen.
Käytännössä meni vielä vuosi, että piiritys todella saatiin päättymään. Tammikuussa 1944 aloitettu Neuvostoliiton talvioffensiivi sai saksalaiset jättämään linnoittamansa asemat Leningradin ja Moskovan väliseltä valtatieltä.
Pitkä, 872 päivää kestänyt piiritys päättyi 27. tammikuuta 1944. Leningradin piirityksessä kuoli yli miljoona kaupungin asukasta.
Puna-armeijan tappiot sekä kaatuneina että vangittuina ja kadonneina olivat nekin noin miljoonan luokkaa. Saksalaisia sotilaita kuoli noin puoli miljoonaa.