Jo päiväkoti-ikäisten lasten yksinäisyys huolettaa monia vanhempia
Jopa joka kymmenes suomalaislapsi kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei välttämättä tarkoita sitä, että lapsella ei ole lainkaan kavereita. Kavereilla on kuitenkin usein suuri merkitys myös pienten lasten elämässä.
Korona-aikana kaverusten leikit ovat saattaneet jäädä tavallista vähemmälle, mikä on voinut lisätä lasten yksinäisyyttä, kertoo Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola.
– Lapselle vuosi on todella pitkä aika, ja kaverisuhteet voivat muuttua nopeastikin, Jaakkola toteaa.
Jaakkolan mukaan yleisesti ottaen ja pidemmällä aikavälillä lasten kokema yksinäisyys ei tutkimusten perusteella näytä lisääntyneen. Sen sijaan merkittävä muutos on tapahtunut siinä, että Suomessa ymmärretään entistä paremmin yksinäisyyden riskejä ja mahdollisia vaikutuksia lapsen kasvuun.
Yksinäisyydellä on selvä yhteys esimerkiksi masennukseen ja syrjäytymiseen. Riskit ovat sitä suuremmat, mitä pidempään yksinäisyys jatkuu.
Jaakkolan mukaan vanhemmat ja ryhmien ohjaajat pitävät nykyään paremmin huolta siitä, ettei kukaan lapsista jäisi yksin. Esimerkiksi kiusaamiseen puututaan herkemmin ja vuorovaikutus- ja kaveritaitoja opetellaan lapsiryhmissä aiempaa enemmän.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien puhelinten päällikön Tatjana Pajamäen mukaan kaverittomuus ja yksinäisyyden kokemukset ovat jo pitkään olleet kestoaiheita lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissä. Sen sijaan vanhempain puhelimessa ja chatissä aihe on alkanut näkyä viime vuosina selvästi aiempaa enemmän.
– Huolta herättävät myös entistä nuoremmat, jopa päiväkoti-ikäiset lapset, Pajamäki huomauttaa.
Pajamäen mukaan lapsen kaverittomuutta voivat selittää yhtä lailla lapsen persoonaan ja yksilöllisiin valmiuksiin kuin myös lapsiryhmän toimintaan ja dynamiikkaan liittyvät asiat. Lapsi saattaa olla esimerkiksi temperamentiltaan herkästi tulistuva, ja kontaktit muihin lapsiin voivat kehittyä helposti riidoiksi.
Lapsi voi myös pyrkiä ottamaan muiden lasten parissa hallitsevan roolin, mistä syystä kavereita voi olla vaikea löytää tai ylläpitää ennen kuin lapsen kaveritaidot kehittyvät.
– Vaihtoehtoisesti myös hyvin arat ja sosiaalisissa tilanteissa varautuneesti toimivat lapset saattavat kokea leikkiin liittymisen vaikeaksi ilman aikuisen tukea, ohjausta ja rohkaisua, Pajamäki kuvailee.
Suuri merkitys on myös lapsiryhmän sisäisellä kulttuurilla. Pajamäen mukaan taitavat ryhmänohjaajat päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuksissa pystyvät löytämään kytköksiä hyvinkin erilaisten persoonien välillä. Ohjaajien olisi hyvä järjestää ryhmä- ja paritöitä sekä leikkitilanteita lapsille vaihtelevissa kokoonpanoissa.
Lasten sosiaalisten taitojen juuret ovat Pajamäen mukaan varhaisissa, hyvissä ihmissuhteissa – eli käytännössä oman perheen ja läheisten piirissä. Nämä suhteet muokkaavat käsitystä itsestä ja muista arvokkaana ja ovat myös empatiakyvyn syntymisessä tärkeänä pohjana. Silti hyvänkin hoivan saanut lapsi tarvitsee treeniä samanikäisten lasten kanssa toimimisessa.
Vanhemmilla on merkittävä rooli lapsen kaverisuhteiden tukemisessa – ja yhtä lailla myös tilanteessa, jossa lapsi on jäänyt ilman kavereita, kertoo Väestöliiton Jaakkola.
– On todella tärkeää saada lapsi ymmärtämään, ettei hänessä ole vikaa, vaikka hänellä ei olisi kavereita. Ulkopuolelle jäämisen kokemus on hankala tunne pienellekin lapselle, ja usein auttaa jo paljon, jos tunteen uskaltaa jakaa läheisen kanssa, Jaakkola sanoo.
Vanhempi voi yhdessä lapsen kanssa miettiä, miten tilannetta olisi mahdollista muuttaa: miten muita lapsia voisi pyytää leikkimään, millaisista asioista heille voisi jutella ja miten kannattaisi toimia tilanteessa, jossa kokee jäävänsä ulkopuolelle?
Jaakkola muistuttaa, että harrastukset usein auttavat kaverisuhteiden luomisessa.
MLL:n Pajamäki ohjeistaa vanhempia ylläpitämään lapsen itsetuntoa ja luomaan toivoa siihen, että hän tulee vielä löytämään itselleen kaverin.
– Kaverittomuudesta kärsivä lapsi saattaa tuntea itsensä näkymättömäksi, mistä syystä on todella tärkeää, että hän tulee kotonaan nähdyksi – hänen mielipiteitään kuullaan ja kysytään ja hänen tunteiden ilmaisuaan otetaan vastaan.
Pajamäen mukaan merkittävä rooli on myös niillä vanhemmilla, joiden lapsilla on paljon kavereita. Nämä lapset voivat omalta osaltaan vaikuttaa siihen, ettei ketään jäisi ulkopuolelle. Vanhemmat voivat ottaa asian puheeksi esimerkiksi tällaisilla kysymyksillä: Onko ryhmässänne ketään, joka on jäänyt yksin? Miksi hän on yksin? Olisiko tilanteelle mahdollista tehdä jotakin?
– Vanhempien olisi hyvä uskaltautua puhumaan lapsille suoraan myös siitä, mitä ulkopuolelle jättäminen ja kaverittomuus tarkoittaa ja mitä vaikutuksia sillä on lapselle. On epäreilua vaatia lapselta jotakin, jonka merkitystä ei ole avattu hänelle, Pajamäki huomauttaa.