Itävallan natsit rohkaistuivat Saksan esimerkistä – vain salamurha onnistui
Ajatus kaikkien saksalaisten kansojen yhdistämisestä oli kansallismielisissä piireissä suosittu ajatus jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Maailmansotien välisenä aikana saksankielisten suurin valtio eli Saksa sai johtoonsa asiaa kiivaasti kannattaneen puolueen. Kyseessä oli tietenkin pahamaineinen Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue eli natsipuolue.
Saksankielistä väestöä on useassa Keski-Euroopan maassa. Näistä Sveitsi on pysynyt korostetun puolueettomana jopa maailmansotien ajan, mutta Itävalta on tempautunut mukaan sotatapahtumiin ja natsismin merkkivaiheisiin.
Itävallan natsipuolue, joka tosin käytti Saksan nimeä puoluenimessään, halusi Itävallassa käyvän saman kuin Saksassa. Adolf Hitler oli noussut Saksan johtoon 1933, ja teki natseista ainoan sallitun puolueen.
Itävallan kannalta oli erityisen merkittävää, että Suur-Saksaa ajanut Hitler oli kotoisin Itävallasta.
Saksan natsit olivat kaapanneet vallan ottamalla ensin enemmistön koalitiolleen, ja sitten säätämällä uhkailemalla ja kiristämällä valtalain, joka antoi kaiken vallan Saksan hallitukselle eli käytännössä Hitlerille.
Itävaltalaiset aikoivat ottaa mallia. Omaa johtajaa Itävaltaan ei asetettaisi, vaan saksalaisalueista tehtäisiin yksi suuri valtio, jota johtaisi Hitler.
Tasan 90 vuotta sitten heinäkuun 25. päivänä natsit päättivät toimia.
Oikeistokoalition muodostamaa hallitusta johtanut liittokansleri Engelbert Dollfuss (s. 1892) hallitsi tuolloin käytännössä diktaattorin ottein. Hän oli pyrkinyt keskittämään kaiken vallan itselleen voidakseen padota Itävallan natsien vaikutusvallan. Parlamentin hajottamisen 1933 jälkeen hänellä oli kaikki valta käsissään.
Hänen kristillissosiaalisen puolueensa tukena oli suojeluskuntajärjestö Heimwehr. Natsipuolueen Dollfuss kielsi jo kesällä 1933, talvella 1934 hän kielsi sosiaalidemokraattisen puolueen. Kolmen päivän tapahtumia helmikuussa 1934 kutsutaan Itävallan sisällissodaksi. Silloin sosiaalidemokraatit ja hallituksen joukot ottivat rajusti yhteen.
Natsi-Saksa tuki veljespuoluettaan asettamalla talouspakotteita Itävallalle ja antamalla apua puolueen myyräntyöhön Itävallassa.
Hitler suunnitteli omasta onnistumisestaan innostuneena vastaavan vallankaappaussuunnitelman myös Itävaltaan.
Natsivallankumous 25. heinäkuuta alkoi onnistuneesti.
Kahdeksan kansallissosialistia ryntäsi liittokansleri Dollfussin hallintorakennukseen ja surmasi tämän syntyneen taistelun aikana.
Lopulta natsit vangittiin eikä vallankaappausyritys onnistunut.
Dollfussin tilalle liittokansleriksi nousi Kurt Schuschnigg (1897–1977), joka otti vielä kovemman linjan kuin Dollfuss sekä natseja että sosiaalidemokraatteja vastaan. Schuschnigg tunnettiin jo aiemmin häikäilemättömänä teloittajana.
Vuoden 1938 Anschlussissa Saksa liitti Itävallan itseensä verettömästi ja asetti maahan natsihallinnon. Syrjäytetty Schuschnigg oli maailmansodan ajan vangittuna, mutta selvisi sodasta ja eli vanhuusikään asti.
Liittoutuneet vapauttivat Itävallan natsimiehityksestä vuoden 1945 aikana. Vuoteen 1955 asti liittoutuneet hallitsivat maata miehitysvyöhykkeillään samalla tavalla kuin Saksassa. Tämän jälkeen Itävallalle annettiin oma hallinto ja se tunnustettiin puolueettomaksi valtioksi. Puolueettomuus loppui 1995 Euroopan unioniin liittymiseen, mutta jatkuu vielä sotilaallisena liittoutumattomuutena. Puolueettomuuden doktriini elää vahvasti, eikä maa ole liittynyt esimerkiksi sotilasliitto Natoon kuten moni sen naapurimaa.