Itämeri on nyt jäätön Perämeren pohjukkaa myöten
Itämeri
Viimeiset jäät ovat sulaneet Perämeren pohjoisosasta, kertoo Ilmatieteen laitos. Sen jääkartan mukaan koko Itämeri oli sunnuntaina jäätön. Tähän aikaan Itämeri on ollut jäätön aiemmin vain talvella 2014–2015.
Vaikka jääpeite oli talven huippuvaiheessa viime vuosien laajimpia, osin ennätyksellisen lämmin kevät teki sulamisesta nopeaa.
– Jäätalvesta teki erikoisen ääripäiden vaihtelu. Tammi-helmikuun kireissä pakkasissa jäätä syntyi nopeasti kaikilla merialueilla. Erittäin lämmin kevät kuitenkin haurastutti ja sulatti jäät nopeasti, sanoo jääasiantuntija Niko Tollman Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.
Itämeren jääpeite oli laajimmillaan 20. helmikuuta.