"Ikivanha kommunismin pelko on muuttunut vihreillä pelotteluksi" – Miksi keskustan ja vihreiden välit ovat aina vain jännitteiset ja epäluuloiset?

Vihreän puolueen syntysijoille Forssan Koijärvelle alkaa olla jo pitkähkö 38 vuoden aikamatka.

Kesällä Koijärven aktivistien perilliset heilauttivat jälleen politiikan ilmapuntareita. Vihreät kirjauttivat omaa puoluehistoriaansa rynnimällä gallupeissa parhaimmillaan kakkospaikalle. Taakse jäivät niin keskusta kuin SDP:kin.

Vaikka eduskuntavaaleihin on vielä aikaa, monissa kristallipalloissa siintää vihreiden vaalivoitto keväällä 2019. Kannatustaan puolue on nostanut tasaisesti jo pidempään.

Kannatusalhossa rypevälle keskustallekin vihreiden nousu tuo lisää mietittävää. Viime kevään kuntavaaleissa vihreät valtasivat jo maakuntakeskuksia ja etenivät pienissäkin kunnissa. Enää ei ole mahdotonta, että keskusta löytyy eduskuntavaalienkin tuloksista vihreiden takaa.

Tutkimustiedon perusteella vihreiden kannatusta nostavat ennen kaikkea siirtymät opposition sisällä ja nukkuvien äänestäjien herääminen.

– Vasta kolmantena tulevat siirtymät käytännössä keskustasta ja kokoomuksesta vihreisiin. Mutta kun siirtymää on näistä kaikista ryhmistä, niin kokonaisvaikutus on se, että vihreiden kannatus nousee noinkin merkittävästi, ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila summaa.

Keskustan ja vihreiden suhde on pitkin matkaa ollut erikoinen. Molemmat puolueet ovat jollakin lailla saaneet virtaa toisistaan.

Jos keskustaa ei olisi, vihreillä ei olisi edes kunnollista väittelykumppania ihmisten luontosuhteeseen ja maa- ja metsätalouteen liittyvissä kysymyksissä, ja sama pätee myös toisin päin. Muiden puolueiden kiinnostuksen kohteet ovat muualla.

Samalla keskustan ja vihreiden suhde on jännitteinen, kaunainen ja epäluuloinen. Se on usein kärjistynyt taisteluksi ympäristöministeriön hallinnasta ja politiikan suunnasta.

Keskustalle traumaattisimmat vaiheet liittyvät Paavo Lipposen (sd.) hallituksiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Vihreät ympäristöministerit Pekka Haavisto ja Satu Hassi runnoivat läpi EU-peräisen Natura-suojeluohjelman tavalla, jonka monet maan- ja metsänomistajat kokivat oikeuksiaan sydänjuuria myöten loukkaavaksi.

Keskustan ympäristöpolitiikasta väitöskirjaa kirjoittavan keskustan entisen kansanedustajan Timo Kauniston mukaan Natura on yhä kirosanojen kirosana, leimakirves, jolla lyödään kaikkia ympäristönsuojelutoimia, joihin vihreät ja muutkin tarttuvat.

Kauniston mielestä keskustalaisen viherfobian ydin liittyy juuri maanomistuskysymyksiin.

– Siinä on se ikivanha kommunismin pelko on muuttunut vihreillä pelotteluksi, hän luonnehtii

Kauniston mielestä Natura-kauna olisi pitänyt jo pystyä jättämään taakse. Kaunisto ei löydä vihreistäkään enää Natura-aikojen asennetta.

– Siellä myönnetään, että se ei mennyt oikein, siinä tapahtui virheitä, ja tällä tavalla näitä asioita ei pidä viedä eteenpäin, Kaunisto sanoo.

Jutila näkee keskustan ja vihreiden vastakkainasettelussa vähän epäreiluakin pelkistämistä.

– Kummassakin puolueessa taitaa olla sitä, että nähdään päävärit, mutta ei sävyjä. Jos ajatellaan vaikka joitakin Oras Tynkkysen linjauksia ilmastopolitiikassa ja monen keskustalaisen vaikuttajan vastaavia näkemyksiä, niin ne ovat lähellä toisiaan.

Kummassakin puolueessa taitaa olla sitä, että nähdään päävärit, mutta ei sävyjä.

Karina Jutila

Yhteistä hallitustaivalta keskustalla ja vihreillä on takanaan vain neljä Vanhasen kakkoshallituksessa vietettyä vuotta 2007–2011.

Vihreät sanelivat hallitukseen osallistumiselle tiukat ehdot. Vihreän ympäristöpolitiikan pelossa vihreille ei haluttu antaa ympäristöministerin salkkua, vaan sen otti keskusta Paula Lehtomäen haltuun.

Se ei lopulta oikein kannattanut, sillä Lehtomäen salkkunsa mukana perimä jätevesiasetus kasvoi jättimäiseksi riippakiveksi. Syntynyt sotku oli osaltaan upottamassa keskustaa syvyyksiin kevään 2011 eduskuntavaaleissa.

Kauniston kokemusten perusteella vihreät ovat hallitusvastuussa luotettava yhteistyökumppani.

– Toki he ovat taitavia neuvottelijoita ja pitävät tinkimättömästi kiinni siitä, mitkä ovat heidän etujaan ja mitä on niin sanotusti sovittu. Mutta sitten kun on kättä lyöty päälle, niin ei siellä kauheita iltalypsyjä pidetä.

Vihreät ja keskusta mahtuivatkin samaan hallitukseen lopulta kohtuullisen hyvin. Isompia ongelmia vihreillä on ollut sinipunahallituksissa, joista se on marssinut ulos kahdesti ydinvoimapäätösten vuoksi.

Tulevaisuudessa vihreiden tietä hallitusvaltaan tasoittaa perussuomalaisten mureneminen ja se, että ydinvoimapäätökset on Suomessa tällä tietoa tehty ja tekoaltaat rakennettu.

Kaunisto muistuttaa, että alun perin keskustan ja vihreiden suhde ei ollut ongelmallinen.

Keskusta laati Suomen ensimmäisen poliittisen vihreän ohjelman 1973. Kauniston mukaan keskusta pyrki voimakkaasti vihreäksi puolueeksi 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun ohjelmapolitiikallaan. Se pyrki myös yhteistyöhön syntyvän vihreän liikkeen kanssa vuoden 1983 vaalien jälkeen, kun vihreät saivat ensimmäiset kansanedustajansa Ville Komsin ja Kalle Könkkölän.

– Ja se oli tietyllä tavalla yllätys myös keskustapuolueelle, että sittenkään ne keskustan vihreät ajatukset eivät purreet keskustan vaan vihreiden kautta, vaikka niissä oli yksi yhteen melkein samat asiat, Kaunisto sanoo.

Kauniston mielestä viholliskuvan maalaaminen vihreistä on ylipäätään keskustalle kohtalokasta, koska vihreät ovat enemmän liberaaliin keskustaan kuuluva kuin oikealle tai vasemmalle liittyvä porukka.

Kun keskusta kaivaa nyt vallihautaa vihreiden ja vähän demarienkin ympärille, vaihtoehdoksi jää kokoomus, jonka kanssa keskusta jauhautuu Kauniston mukaan aina kappaleiksi.

– Se näyttäytyy lähinnä poliittisena idiotismina tällä hetkellä.

Kun yhteistyömahdollisuuksiin on tehty itse muureja ja kaivantoja, myös vihreät ovat naulinneet keskustan maalitaulukseen ja lähteneet vastaamaan kukkotappeluun samalla tavalla.

Tällä vaalikaudella höyhenet ovat todellakin pöllynneet puolin ja toisin.

Vihreiden entisen puheenjohtajan Ville Niinistön aggressiivinen hallituksen höykyttäminen koulutusleikkauksilla on ottanut koville keskustassa, jossa ei ole nähtykään opetusministerin salkkua 40 vuoteen.

Keskustan vastaveto vihreälle populismille on ollut sosiaalisessa mediassa vihreitä vimmalla pommittava kansanedustaja Mikko Kärnä. Lappilaisedustajan mielestä vihreät yrittävät erottaa ihmisen luonnosta omaksi saarekkeekseen, kun taas keskusta perustaa niin sanottuun realistiseen luontosuhteeseen.

Vihreiden politiikka lähtee hänen mielestään ylisuojelusta, joka on tuhoisaa pohjoisilla alueilla. Kärnä vakuuttaa silti näkevänsä vihreissä paljonkin hyvää ja yhteistyön mahdollisuuksia kestävän kehityksen kysymyksissä.

– Mutta näyttää turkasen vaikealta, koska minusta he ovat tällä hetkellä se johtava populistipuolue.

Joidenkin keskustalaisten mielestä vihreiden myllyttäminen menee Kärnältä välillä liian pitkälle, rakkikoiralinjalle. Kauniston mukaan se, että joka aamu pitää avata uusi rintama, tuntuu vähän kovalta.

Kauniston mielestä Kärnä on uuden polven keskustalainen, joka tekee arvokasta työtä.

– Mutta kokonaisuuden kannalta pitäisi joskus myös vähän ruokkia eikä aina vain purra, Kaunisto opastaa.

Myös Helsingin keskustapiirin ex-puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula näkee keskustalla tarvetta arvioida suhteensa vihreisiin uudelleen. Pelkkään tuhkan sirotteluun ei silti kannata tyytyä.

– Kyllähän vihreiden suhtautuminen keskustaa kohtaan Helsingissä on varsin ylimielistä, ja siinä on myös tiettyä systemaattista keskustapuolueen laidalla pitämistä, ei haluta, että puolueemme ottaisi täällä isompaa roolia.

– Ainakin minua itseäni on häirinnyt myös se, että fiksutkin ihmiset sillä puolella ovat sortuneet puolueista kaikkein eniten virheellisen tiedon ja mielikuvien levittämiseen ja jakamiseen.

Rantamaulan mielestä vihreät ovat silti onnistuneet jotenkin omimaan puhtaan luonnon, ruuan ja ympäristönkin omikseen ja luomaan positiivista mielikuvaa tekemisistään. Keskusta on hänen mielestään vähän kuin vanhan liiton Nokian puhelin, kun vihreät on iPhone.

– Keskustalla on kaikki varustukset otettu huomioon, mutta puhelin ei kuitenkaan käy millään kaupaksi. Samalla huomattavasti heikommin varusteltu kapula kuitenkin myy paremmin.

Vihreiden eduskuntaryhmän joensuulaisen puheenjohtajan Krista Mikkosen mukaan vihreiltä löytyy lopulta keskustan kanssa melko paljon yhteistä pienyrittäjien tukemisesta lähidemokratiaan ja jopa alkiolaiseen ajatteluun.

Kyräilyä ja epäluuloa vihreitä kohtaan esiintyy lähinnä siellä, missä vihreitä toimijoita ei ole. Siellä, missä puolueet ovat olleet pitkään tekemisissä toistensa kanssa, kuten Joensuussa, ongelmia ei esiinny.

Biotaloudessa vihreät pitävät Mikkosen mukaan taas keskustalaista lähestymistapaa liian yksipuolisena, metsien lisähakkuita painottavana. Keskustan kuvaan saattaa vaikuttaa sekin, että pääkaupunkiseudun vihreillä ei ole oikein kokemusta keskustasta, koska paikallisia keskustan toimijoita ei juuri ole.

– Heidän kuvansa keskustasta voi olla yhtä lailla pikkaisen vääristynyt kuin keskustan kuva meistä.

Tuntuu, ettei kansalla ole selvää kuvaa siitä, mitä keskustan vihreä politiikka tarkoittaa.

Seppo Kääriäinen

Vihreiden mahdollinen nousu isojen sarjaan tietää keskustalle ja vihreille väistämättä kiristyvää kilpailua samoista äänestäjistä.

Karina Jutilan mielestä molempien kannalta toivoa herättävää on, että eurooppalaisessakin perspektiivissä maltilliselle vasemmiston ja oikeiston väliin asettuvalle ajattelulle näyttää olevan kannatusta.

Keskustakonkari Seppo Kääriäisen mielestä vihreiden nousu ei anna aihetta paniikkiin. Keskustan ei pidä lähteä ainakaan vihreiden myötäilyyn, vaan sen on kirkastettava omaa vihreää linjaansa. Ydinkysymyksiä on, millä tavoin uusiutuvia luonnonvaroja voidaan käyttää ympäri maata.

– Minun mielestäni tässä on oltu liian passiivisia. Minusta tuntuu, ettei kansallakaan ole oikein selvää kuvaa siitä, mitä se keskustan vihreä politiikka tarkoittaa. Siinä asiassa saamme kyllä mennä peilin eteen ja tehdä vähän korjausliikkeitä, Kääriäinen pohtii.

Kääriäiselle ei ole vielä oikein selvinnyt myöskään, mikä vihreiden uuden puheenjohtajan Touko Aallon kanta aluekehitykseen ja koko maan voimavarojen hyödyntämiseen on.

– Voi olla, että vihreän puolueen sisällä on asiasta näkemyseroja.

Timo Kaunisto on huolissaan siitä, että keskusta on käpertynyt aluepoliittiseen edunvalvontaan, vaikka suuri muutto on menossa, ja sitä tuskin puheilla pysäytetään.

Keskustelussa aluerakenteen kehityksestä kenttä on hänen mielestään luovutettu vihreille ja osin Jan Vapaavuorelle ja kokoomuslaisille ilman taistelua.

Vihreään haasteeseen vastatakseen keskustalla pitäisi Kauniston mielestä olla myös enemmän ympäristö- ja maankäyttöpoliitikkoja. Tontti ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen takana on retuperällä ja lähes autio.

Lyökö ”vihreys” sitten keskustassa yhä leiman, jonka kantajan on vaikea päästä urallaan eteenpäin? Kaunisto myöntää saaneensa matkan varrella osansa.

– Minä olen aina vastannut, että kyllä minä vihreä olen, mutta en ihan niin vihreä kuin Santeri Alkio oli. Yleensä sillä kohtaa suut loksahtaa auki, Kaunisto napauttaa.

Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 13.10. Lehden voi tilata täältä .