HS: Kolmaskin vihreä lähtee sote-livohkaan

Sote

Kolme vihreiden kansanedustajaa ei aio äänestää soten puolesta tulevalla viikolla. Helsingin Sanomat (HS) kertoo, että Heli Järvinen liittyy Inka Hopsun ja Mari Holopaisen joukkoon.

Järvinen toteaa lehden mukaan, että sote-esityksessä on paljon hyvää, ja koko maata ajatellen uudistus on riittävän hyvä, jotta sitä olisi voinut periaatteessa tukea. Oman alueen tilanne kuitenkin huolestuttaa Järvistä.

– Valitettava tosiasia on se, että Etelä-Savo – siis Länsi-Pohja ja Savonlinnan sairaala – jätetään edelleenkin yksin, kun kummallekaan ei luvata yhtään lisärahoitusta eikä hyvinvointialueelle minkäänlaista velvoittavuutta kahden sairaalan malliin. Silloin on aivan selvää, että alueiden sairaalatoimintoja- ja palveluja tullaan ja joudutaan supistamaan isolla kädellä, Järvinen avaa.

Eilen torstaina Hopsu ja Holopainen ilmoittivat, etteivät äänestä soten puolesta eritoten rahoitukseen liittyvien ongelmien takia.