Paavo Arhinmäki aikoo ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki aikoo ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän kertoi asiasta lauantaina sosiaalisessa mediassa.
– Eduskuntasaliin vääntöihin on minua toivottu laittamaan perussuomalaisia ja kokoomuslaisia kuriin, hän kirjoitti.
Ilta-Sanomien haastattelussa hän perusteli aikomustaan asettua ehdolle sillä, että nykyhallituksen politiikka on ollut niin järkyttävää työssä käyville ja pienituloisille, että hän haluaa omalta osaltaan tehdä kaikkensa, jotta suunta muuttuu ensi keväänä.
Arhinmäki oli kansanedustaja vuosina 2007–2021. Hän toimi Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa kulttuuri- ja urheiluministerinä 2011–2014 ja vasemmistoliiton puheenjohtajana vuosina 2009–2016.
Tällä hetkellä Arhinmäki toimii Helsingin apulaispormestarina. Hän sanoo, että kansanedustajaksi valinta tarkoittaisi apulaispormestarin tehtävästä luopumista.