Honkonen tyrmää oleskeluluvan tulorajan noston – "Käsittämätön arvovalinta"
Petteri Orpon (kok.) hallitus haluaa EU:n ulkopuolelta Suomeen töihin muuttavilta vähintään 1600 euron tulot kuukaudessa oleskeluluvan saamiseksi. Nykyisin raja on 1399 euroa.
Lakiesitystä koskevaan eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöön sisältyy kolme vastalausetta, joista yhden tekivät keskustan edustajat Petri Honkonen ja Hanna Räsänen.
Tiistaisessa eduskunnan täysistunnossa Honkonen huomautti, että myös elinkeinoelämä ja yritykset ovat huolissaan uudesta tulorajasta.
– Me keskustan puolesta emme tähän hallituksen esitykseen yhdy.
Honkonen totesi, että monet alat ovat riippuvaisia kolmansista maista tulevista työntekijöistä, koska Suomesta ei ole enää pitkään aikaan pystynyt niihin tehtäviin työvoimaa saamaan.
– Mitä näille yrityksille nyt sitten tapahtuu? Siitä hallitus ei tunnu välittävän laisinkaan, keskustaedustaja sanoi.
Hallituksen esityksen mukaan palkkarajan asettamisella ”pyritään rajoittamaan maahanmuuttoa niille aloille, joilla palkka on alle 1600 euroa kuukaudessa”.
Honkonen muistutti, että hallituksen piiristä on kuultu myös puheenvuoroja siitä, että työperäisiä maahanmuuttajia tarvitaan yhä enemmän.
Valtiovarainministeriö on puhunut 40 000 työperäisen maahanmuuttajan vuotuisesta tarpeesta, jotta talouskasvu ei häiriinny.
– Nyt sitten tällä esityksellä pyritään nimenomaan vaikeuttamaan työperäistä maahanmuuttoa, siis niiden kolmansista maista tulevien ihmisten, joilla on jo työ hankittuna täällä Suomessa, jotka elättävät itsensä työllä, eivätkä tule tänne sosiaaliturvan varassa elämään.
– Eli nyt hankaloitetaan juuri näiden henkilöiden elämää ja arkea, mikä on minun mielestäni kyllä käsittämätön arvovalinta, Honkonen sanoi.
Hallintovaliokunnan perussuomalaisen puheenjohtajan Mauri Peltokankaan mukaan muutoksen tavoitteena on varmistaa, että ”työperusteinen maahanmuutto vahvistaa julkista taloutta ilman, että palkkarajan asettaminen rajoittaisi liikaa työvoiman saatavuutta”.
– Tavoitteena on myös lisätä kokoaikatyön määrää Suomessa ja varmistaa, että maahan saapuvilla työntekijöillä on todellinen mahdollisuus elättää itsensä ansaitsemallaan palkalla.
Peltokangas totesi, että asetettava palkkaraja koskee ainoastaan työntekijän oleskelulupaa, ei siis esimerkiksi kausityötä tai erityisasiantuntijoita.
Kokoomuksen kansanedustajan Juha Hännisen mukaan 1600 euron tuloraja on ”perusteltu ja tarpeellinen askel Suomen työmarkkinoiden ja yhteiskunnan kestävyyden kannalta”.
Hännisen mielestä pienipalkkaisen työn varaan rakentuva työvoimapolitiikka ei pitkällä aikavälillä ratkaise työvoimapulaa, ”vaan luo haasteita sekä yksilölle että koko yhteiskunnalle”.
– Suomessa 1600 euroa ei ole korkea palkka vaan lähinnä riittää omiin peruselinkustannuksiin. Tuloraja on katsottu kohtuulliseksi kompromissiksi, joka turvaa työvoiman saatavuuden mutta varmistaa, että palkka riittää elinkustannuksiin.
Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan mukaan palkkarajasta tuli voida joustaa, jos sille on erityinen syy.
Kontulan mukaan valiokuntakuulemisessa kerrottiin esimerkkinä tilanne, jossa tarvittaisiin väliaikaisesti työntekijöitä, joille ei ole tapana maksaa harjoittelupalkkaa korkeampaa aloituspalkkaa ilman ammattitaitoa.
Lapsen etu saattaa myös edellyttää esimerkiksi toisen vanhemman maassaolon turvaamista tilanteissa, joissa henkilöllä esimerkiksi on 80-prosenttinen työsuhde, mutta siitä ansaittu palkka ei riitä aivan ylittämään 1 600:aa euroa, Kontula totesi.