Helsinki linjasi: Lihansyönti loppuu, kahviin vain kauramaitoa

Ilmastonmuutos

Helsingin kaupunki on linjannut tukun ympäristötoimia, jotka astuvat voimaan ensi vuoden alussa.

Kaupungin toimialoilla ja liikelaitoksissa järjestettävissä tilaisuuksissa tarjoillaan jatkossa vain sesongin mukaista kasvisruokaa sekä vastuullisesti pyydettyä lähikalaa.

Lihatuotteita ei tarjoilla lainkaan.

Vuodenvaihteen jälkeen kahvimaitona käytetään kauramaitoa. Lisäksi ainakin kahvi, tee ja banaanit ovat jatkossa Reilun kaupan tuotteita.

Tilaisuuksien tarjoiluissa Helsinki aikoo käyttää vain kestoastioita ja aterimia. Kaikki juomat tarjoillaan kannuista – ei juomapulloista.

Lisäksi kaupunki suunnittelee vähentävänsä ruokahävikkiä keräämällä sitovat ilmoittautumiset tilaisuuksiinsa osallistuvilta.

Helsingin toimialoilla ja liikelaitoksissa järjestetään paljon erilaisia kokouksia, seminaareja, työpajoja ja yleisötilaisuuksia, joihin sisältyy tarjoiluja, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

– Eläinperäisten tuotteiden käytöllä ja ylipäätään raaka-aineiden valinnoilla on suuri merkitys tarjoilujen tuottamaan ympäristövaikutukseen.

Tiedotteen mukaan linjauksista voidaan poiketa vain pormestarikunnan tai muun kaupungin ylimmän johdon järjestämissä korkean tason vierailuissa tai vastaavissa tilaisuuksissa perustelluista syistä.

– Nyt tehty linjaus on osa kierto- ja jakamistalouden tiekartan hankintoihin liittyviä toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään ruoan ilmastovaikutuksia ja pienentämään kaupungin käyttämien luonnonvarojen määrää.