RKP:n ja perussuomalaisten hallitusyhteistyö ensi kaudella näyttää epätodennäköiseltä, kansanedustaja sanoo IS:lle
Hallitusyhteistyö RKP:n ja perussuomalaisten kanssa näyttää tulevalla kaudella epätodennäköiseltä, sanoo kansanedustaja Henrik Wickström (r.) Ilta-Sanomien haastattelussa.
Wickström on puolueensa entinen varapuheenjohtaja. RKP on ollut tällä vaalikaudella mukana Orpon hallituksessa yhdessä kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kanssa.
Wickström sanoo IS:lle, että hänen on hankalaa nähdä nykyisen hallituspohjan jatkavan ensi kaudella.
– Yksi ihan konkreettinen asia on yhteistyö hallituksen sisällä. Olen viestinyt puheenjohtajalle toiveen siitä, että käymme puolueen sisällä ja puoluehallituksella vielä poliittista tilannetta läpi, Wickström sanoo.
Wickströmin mukaan yhteistyö perussuomalaisten kanssa on tuonut paljon palautetta puolueen kannattajilta.
– Myönnän itsekin, että on ollut vaikeita hetkiä, hän sanoo IS:lle.
Rkp:n suhtautuminen mahdollisiin hallituskumppaneihin on sikäli merkittävää, että puolue on tyypillisesti hakeutunut hallitusvastuuseen hyvin erilaisten kokoonpanojen mukana.
RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoi elokuussa Helsingin Sanomille, ettei hän sulje mitään hallituskoalitiota tässä vaiheessa ulos.