EU suunnittelee kansalaistensa evakuoimista Sudanin pääkaupungista, kunhan olosuhteet antavat myöten
EU suunnittelee kansalaistensa mahdollista evakuoimista Sudanin pääkaupungista Khartumista, kun turvallisuustilanne vain antaa myöten.
Asiasta kertoo EU:n sisältä korkea-arvoinen virkamieslähde, jonka mukaan kaupungissa on korkean riskin tilanne. EU pyrkii hänen mukaansa koordinoimaan operaatiota saadakseen siviilinsä pois Khartumista.
Sudanin asevoimien ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen väliset taistelut ovat jatkuneet Khartumin ympäristössä. EU-virkamiehen mukaan paikan päällä tehtyjen arvioiden mukaan turvallisuusolosuhteet eivät ole tällä hetkellä sopivat evakuointioperaation suorittamiselle.
Tilannetta tarkkaillaan evakuoinnille suotuisaa hetkeä silmällä pitäen.