Esko Valtaoja: Ihmiskunnalla on yhä toivoa, mutta näpertely ei riitä – "Biopolttoaineet ja tuulimyllyt ovat vain laastari ja jeesusteippiä"
Eivätpä ne viime vuoden suuret uutiset niin suuria olleetkaan, Esko Valtaoja voi hymähtää silputessaan ylivuotisia sanomalehtiä kesämökkinsä saunanpesän sytykkeeksi.
– Suuret kehityskulut tapahtuvat huomaamatta taustalla, tieteen yleistajuistajana tunnettu emeritusprofessori sanoo.
Valtaoja on kuin mainostoimistossa tieteen äänitorveksi valettu hahmo: professorin näköinen, sanavalmis, hauska ja karismaattinen mies, jolta löytyy aina laajemman perspektiivin ymmärrystä ja näkökulmia asioihin. Ja hän on sopivan tunnettu Suomessa, omin sanoin varttijulkku.
Mutta mikään ei ole laskelmoitua.
– En ole ikinä osannut suunnitella mitään. Kaikki on tapahtunut hajamielisyyden puuskassa.
Hänen ensimmäinen tiedettä popularisoiva kirjansa Kotona maailmankaikkeudessa (2002) sai Tieto-Finlandia-palkinnon ja osoittautui myyntimenestykseksi.
– Sen jälkeen alkoi tulla yhteydenottoja. Minua pyydettiin haastatteluihin, puhujaksi sekä erilaisiin ohjelmiin. Sillä tiellä ollaan edelleen, Turun yliopiston avaruustähtitieteen professorin tehtävistä kaksi vuotta sitten eläköitynyt Valtaoja, 66, sanoo.
Valtaojan saamiin kunnianosoituksiin kuuluu muun muassa Valtion tiedonjulkistamispalkinto. Hän kokee yleistajuisen tieteen kasvoina olemisen nykyään miltei kansalaisvelvollisuudekseen.
– Suomi on kouluttanut minut ja pitänyt hengissä. Jos minulla on kyky sivistää ja viihdyttää sinä samalla, niin miksen sitten maksaisi takaisin. Kansalla on oikeus tietää.
Kansalla on oikeus tietää.
Valtaoja voi tarinoida juttusille tulevien ihmisten kanssa torikahviensa lomassa ja osaa tarpeen tullen myös heittäytyä.
Hän antoi muun muassa ajaa pitkän partansa Nenäpäiväkeräyksen vauhdittamiseksi ja kampanjoi tasa-arvoisen avioliittolain puolesta suutelemalla arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorin Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa Helsingin tuomiokirkon portailla.
Eikä heittäytymistä puutu silloinkaan, kun hän poseeraa lehtikuvaajalle kesämökkinsä pihamaalla Sotkamossa.
Lokakuussa Turun kirjamessuilla julkaistu Valtaojan seuraava kirja Kohti ikuisuutta luotaa tulevaisuutta pitkällä perspektiivillä.
– Siinä tähystetään vähän pitemmälle tulevaisuuteen maailmanlopun maakareiden kaljujen yli; mihin ollaan menossa ja mistä tähän on päädytty.
Esimerkiksi vuosi 2300 voi kuulostaa scifihörhöilyltä, mutta kyllä se sieltä varmasti tulee. Sekunti sekunnilta tässä mennään vääjäämättömästi kohti tulevaisuutta.
Valtaoja haluaa uskoa, että hyvin täällä käy, mutta optimistiksi hän ei silti ala.
– Olen mielestäni enemmänkin realisti. Ihmiskunnalla ei ole ongelmaa, johon ei tiedettäisi ratkaisua.
Hän ei seuraa tulevaisuudentutkimusta tai vaikkapa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työtä.
– Niissä asioita peilataan tällä hetkellä pinnalla olevien toiveiden ja pelkojen kautta. Ja aikatähtäin on suhteellisen lähellä.
Muutoksen taustasäteily muokkaa ihmisten elämää pikkuhiljaa. Ilmastonmuutos, väestönkasvu, digitalisaatio, talous, aatteet… ja ennen kaikkea tieteen mahdollistama kehitys.
Uusimassa kirjassa pohditaan muun muassa sitä, onko tulevaisuudessa työtä niin kuin me sen nyt käsitämme.
– Olemme menossa kohti vanhan kunnon Karl Marxin visioimaa tulevaisuutta siltä osin, että työ on jatkossa pitkälti automatisoitua. Mutta silti täällä ähkitään työllisyysprosenttien kanssa ja pidetään vanhasta kiinni, Valtaoja ihmettelee.
Tieto tuo myös vastuuta. Enää ei voi vedota tietämättömyyteen.
Härskien valeuutisten aikakaudella voi joutua vastaanottamaan käytännössä ihan mitä tahansa uutiseksi naamioitua soopaa. Ne ovat kuin antiteesi Valtaojan valistukselle.
– Kyllähän vanhaa miestä repii lukea sellaista. Mutta oikeastaan valeuutiset ovat vain pintakuohua. Taustalla on kuitenkin se, että nykyään kaikilla on käytännössä kaikki maailman tieto saatavilla koko ajan. Aiemmin sitä annosteltiin kansalle teelusikalla, ja nyt kuka tahansa voi kertoa mitä tahansa.
– Tieto tuo myös vastuuta. Enää ei voi vedota tietämättömyyteen.
Valtaoja uskoo, että ilmastonmuutoksesta kertovien faktojen väheksyminen Donald Trumpin johdolla kääntyy lopulta kieltäjiä vastaan.
– Se saattaa vain vahvistaa tarmoa ilmastotyöhön.
Hänen mielestään viisasten kivi on siinä, että saadaan vahva yhteinen tahto kertoa asioista niin kuin ne ovat ja korostaa pitkää tähtäintä ilmastonmuutoksen suhteen.
Pelastus löytyy asenteiden ja sitä kautta toimintatapojen muutoksesta.
– Minusta biopolttoaineet ja tuulimyllyt ovat vain laastari ja jeesusteippiä ilmastonmuutoksen suhteen.
Tutkimusten mukaan Suomessa arvostetaan tiedettä ja niin sanottuihin vaihtoehtoisiin faktoihin uskotaan vähemmän kuin maailmalla keskimäärin.
Silti Valtaoja kokee, että etenkin riippumattomalle asiantuntijuudelle täytyisi antaa sille kuuluva arvo.
– Kaipaisin selkeitä viestejä selkeine vaihtoehtoineen tutkijakunnan yhteisellä äänellä kerrottuna.
Hän on itse pystynyt olemaan esillä riippumattomana henkilönä ja saanut kannanotoistaan yllättävän vähän negatiivista palautetta.
– Jos asiantuntija on vaikkapa jonkun puolueen tai yrityksen leivissä, hän on myynyt ainakin pienen palasen sielustaan sille. Esimerkiksi biotalouden suhteen ollaan Suomessa menossa nyt pahasti metsään tämän asian takia.
Pikkupoikana Valtaoja kuvitteli väriliiduilla taululle kodin, jossa Esko asuu isona.
– Minun unelmakotini oli lattiasta kattoon täynnä kirjoja ja siinä keskellä pieni uima-allas. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsisi.
Totuus ei paljoa poikkea tuosta. Helsingin-kodissa seinätila uhkaa loppua kesken kirjapaljouden takia, kaikkiaan niitä on lähes 10 000 nidettä. Hän puhuu mieluummin hyllymetreistä tai seinällisistä kuin kappalemääristä.
– Ajattelin, että ehdin tämän elämäni aikana hankkia jonkinlaisen yleissivistyksen. Kun katson lukemattomien kirjojen hyllyäni, niin joskus epäilyttää.
Tietoa ja kirjoja on huomattavan monelta alalta. Kovien tieteiden opusten lisäksi muun muassa historiaa 15 hyllymetriä, runoutta kahdeksan metriä ja niin edelleen. Juuri monipuolisten tietojensa ansiosta Valtaoja osaa kirjoittaa ajatuksia herättävällä tavalla, vetävästi ja yllättävästi.
– Ei oppikirjamaisia teoksia halua kukaan lukea kesällä riippukeinussa. Haluan valistaa ja viihdyttää.
Pitkän yliopistouran tehnyt Valtaoja tietää, että tutkijan ei ole helppoa kuoriutua vetäväksi kirjoittajaksi. Siksikin hänen kaltaisensa tieteen yleistajuistajat ovat harvassa.
Tietokirjallisuus yleensä ansaitsisi hänen mielestään enemmän näkyvyyttä.
– Ei niin surkeaa dekkaria olekaan, etteikö sen arvostelu olisi kymmenessä lehdessä, mutta tietokirjat ovat piilossa medialta. Samoin kirjakaupoista löytyy enemmän rajatietoa ja uskomushoitoa kuin tietokirjoja, Valtaoja toteaa.
Hänen vaimonsa Virpi Wuori-Valtaojan pitkä ura galleristina näkyy myös kotiseinillä. Kirjojen lisäksi neliösenteistä kilpailevat nykytaideteokset.
– Jokainen ihminen voi olla pieni kulttuurimesenaatti esimerkiksi hankkimalla taidetta ja ostamalla kirjoja.
Ja tästäkin aiheesta pulpahtaa pintaan ajatus, jota ei ole liiemmälti viljelty.
– Historian ensimmäinen oikea kulttuurirenessanssi on tässä ja nyt. Koskaan aiemmin ei ole maailmassa ollut näin paljon ihmisiä, joilla on mahdollisuus käyttää aikaansa kulttuurin luomiseen.
Takavuosien romantisoijaa Valtaojasta on turha kaivella, mutta kahta hän ei vaihda.
– Paras musa tehtiin 60-luvulla. Ja sähkökirjat eivät ole minun juttuni.
Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 18.8. Lehden voi tilata täältä.