Elon Musk poisti viestinsä Bidenin ja Harrisin salamurhista – näin salainen palvelu reagoi
Yhdysvaltain salainen palvelu kertoo olevansa tietoinen Tesla-miljonääri Elon Muskin X-päivityksestä, jossa tämä ihmetteli sitä, ettei kukaan ole yrittänyt salamurhata Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia eikä varapresidentti Kamala Harrisia. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.
Musk julkaisi viestinsä 200 miljoonalle seuraajalleen omistamassaan X-viestipalvelussa sunnuntaina sen jälkeen kun viranomaiset olivat kertoneet pidättäneensä miehen, joka oli havaittu aseen kanssa entisen presidentin Donald Trumpin läheisyydessä golf-klubilla Floridan West Palm Beachissa.
− Eikä kukaan edes yritä salamurhata Bidenia / Kamalaa, Musk kirjoitti lisäten viestin loppuun kulmakarvojaan kohottavan emojin.
Muskin viesti oli vastaus X-käyttäjän viestiin, jossa kysyttiin: ”Miksi he haluavat tappaa Donald Trumpin?”
Hän sai viestistään runsaasti kritiikkiä X:ssä, sillä sen katsottiin yllyttävän väkivaltaan Bidenia ja Harrisia vastaan. Musk poisti viestin siitä nousseen kohun jälkeen.
Yhdysvaltain salainen palvelu reagoi Muskin viestiin julkisesti maanantaina.
− Salainen palvelu on tietoinen Elon Muskin julkaisemasta sosiaalisen median viestistä, ja kuten käytäntöön kuuluu, emme kommentoi suojeluun liittyvää tiedustelutietoa. Voimme kuitenkin sanoa, että salainen palvelu tutkii kaikki uhat, jotka koskevat suojelumme kohteita, salaisen palvelun tiedottaja totesi uutistoimisto Reutersille lähettämässään sähköpostissa.
Yhdysvaltain salaisen palvelun vastuulla on maan nykyisen ja entisten presidenttien sekä varapresidenttien, kuten myös muiden korkeiden virkahenkilöiden suojaaminen.
Salaisen palvelun tiedottaja kieltäytyi täsmentämästä, oliko virasto ottanut yhteyttä Muskiin, joka näytti myöhemmässä viestissään selittävän aiemman viestinsä pilailuksi.
− No, yksi saamani opetus on se, että kun sanon jotakin ryhmälle ihmisiä ja he nauravat, se ei tarkoita, että se olisi yhtä hauska X-päivityksenä, hän kirjoitti.
− On käynyt ilmi, että vitsit ovat PALJON vähemmän hauskoja, jos ihmiset eivät tiedä kontekstia ja viesti on toimitettu pelkkänä tekstinä.
Yhdysvaltain presidentin kanslia antoi maanantaina lausunnon, jossa kritisoitiin Muskin ”vastuutonta retoriikkaa”.
− Väkivalta pitäisi vain tuomita, sitä ei koskaan pitäisi rohkaista eikä sillä pitäisi vitsailla, Valkoinen talo totesi Guardianin mukaan.
Varapresidentti Harris ja presidentti Biden tuomitsivat lausunnoissaan poliittisen väkivallan sekä ilmaisivat helpotuksensa ja kiitollisuutensa siitä, ettei Trump loukkaantunut sunnuntain salamurhayrityksessä.
Biden myös soitti maanantaina Trumpille keskustellakseen asiasta. Valkoinen talo kuvaili keskustelua ”sydämelliseksi” ja Trump ”erittäin mukavaksi”.
– Hän oli erittäin mukava tänään, hän soitti varmistaakseen, että olen kunnossa ja kysyäkseen, onko minulla ehdotuksia. Tarvitsemme lisää ihmisiä suojeluuni, koska meillä on 50 000–60 000 ihmistä saapumassa tapahtumiin, eikä muilla ihmisillä ole sellaista. Mutta hän ei olisi voinut olla mukavampi, Trump sanoi viestipalvelu X:ssä keskustelun jälkeen.
Aiemmin maanantaina Fox Newsin haastattelussa Trump oli syyttänyt salamurhayrityksestä Bidenin ja Harrisin retoriikkaa.
– Heidän retoriikkansa saa minut ammutuksi, kun minä aion pelastaa maan. He ovat niitä, jotka tuhoavat maan – sekä sisältä että ulkoa. Nämä ovat ihmisiä, jotka haluavat tuhota maamme. Sitä kutsutaan sisäiseksi viholliseksi. He ovat todellinen uhka, Trump totesi.
Maanantaina Biden vetosi kongressiin, jotta se kasvattaisi salaisen palvelun määrärahoja henkilösuojelun resurssien lisäämiseksi.