Delhissä mitattiin mittaushistorian korkein lämpötila, liki 50 astetta
Intian pääkaupungissa Delhissä mitattiin tiistaina kaupungin mittaushistorian korkein lämpötila, 49,9 astetta, kertoi maan meteorologian laitos keskiviikkona. Edellinen ennätys, 49,2 astetta, mitattiin toissa vuonna.
Ennätyslukemat kirjattiin kahdella Delhin lähiön, Narelan ja Mungeshpurin, mittauspisteillä.
Meteorologit ennakoivat tappavan helteen jatkuvan myös koko keskiviikon, minkä vuoksi 30 miljoonan ihmisen kaupunkiin annettiin varoitus äärimmäisestä kuumuudesta.
Vielä Delhiäkin kuumempaa oli tiistaina Rajasthanin osavaltiossa, missä kirjattiin tiistaina 50,5 asteen lämpötiloja. Intian mittaushistorian lämpöennätys, 51 astetta, on mitattu Rajasthanissa sijaitsevalla Phalodin aavikkoalueella vuonna 2016.
Helleaallon vuoksi Delhiä uhkaa myös vesipula. Viranomaiset ovat sen vuoksi joutuneet rajoittamaan vedenjakelua useille alueille. Osassa kaupunkia vettä saa vain 15–20 minuutin ajan päivässä.
Vedenjakelusta vastaava ministeri Atishi Marlena kehotti Times of India -lehden haastattelussa ihmisiä ottamaan vastuuta vedenkulutuksestaan ja välttämään haaskaamista.
Kovat helleaallot ovat Intiassa tavallisia kesäkuukausina. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos lisää kuitenkin niiden määrää ja pidentää äärilämpötilojen kestoa.