Biden Netanjahulle: Israelilla on oikeus suojella kansalaisiaan, mutta haitat Libanonin siviileille on minimoitava
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden painotti puhelussaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle tarvetta minimoida Libanonin siviileille aiheutuvia haittoja erityisesti Beirutin tiheästi asutuilla alueilla, Valkoinen talo kertoo.
Biden sanoi myös, että Israelilla on oikeus suojella kansalaisiaan äärijärjestö Hizbollahilta, joka on ampunut Israeliin tuhansia ohjuksia ja raketteja kuluneen vuoden aikana.
Biden ja Netanjahu keskustelivat keskiviikkoaamuna paikallista aikaa. Myös varapresidentti Kamala Harris osallistui puheluun.
Biden korosti puhelussa diplomatian tarvetta, jotta sekä libanonilaiset että israelilaiset siviilit voisivat turvallisesti palata koteihinsa maiden raja-alueilla.
Biden vakuutti myös sitoutumistaan Israelin turvallisuuteen ja tuomitsi yksiselitteisesti Iranin 1. lokakuuta tekemän ohjushyökkäyksen Israeliin.
Gazan suhteen Biden ja Netanjahu keskustelivat kiireellisestä tarpeesta uusille diplomaattisille keskusteluille, jotta äärijärjestö Hamasin ottamat panttivangit saadaan vapautettua.
Biden nosti esiin myös Gazan humanitaarisen tilanteen sekä tarpeen palauttaa pääsyn sen pohjoisosiin.
Biden ja Netanjahu sopivat olevansa läheisesti yhteyksissä lähipäivinä.