Autoveron tuotto romahti – Tässä syy
Liikenne
Verohallinto kertoo autoveron tuoton pienentyneen neljänneksellä viime vuonna, vaikka autoverotettujen ajoneuvojen määrä kasvoi hieman. Syynä verotuoton romahdukseen on sähköautojen suosion kasvu ja polttomoottoriautojen päästöjen väheneminen.
Autoveroa määrättiin vajaasta 160 000 ajoneuvosta yhteensä runsaat 380 miljoonaa euroa, kertoo Verohallinto.
Autovero on kertaluonteinen vero, joka maksetaan Suomessa ensimmäistä kertaa rekisteröitävistä tai käyttöönotettavista henkilö- ja pakettiautoista, moottoripyöristä ja kolmi- tai nelipyöristä, esimerkiksi mönkijöistä.