Autoilijoiden oikea epäonnen päivä selvisi tilastoista – eikä se ole perjantai 13. päivä, kertoo OP Media
Kansainvälinen epäonnen päivä eli perjantai 13. päivä eri erotu poikkeuksellisena Pohjola Vakuutuksen tilastoissa.
Ajoneuvovahinkojen näkökulmasta viime vuoden todellinen epäonnen päivä oli maanantai 27. marraskuuta 2023, OP Media kertoo.
– Tuolloin oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä ja osassa maata mitattiin jopa pakkasennätyksiä. Pakkaset aiheuttavat autoilijoille paljon harmia etenkin arkipäivisin: kun olisi aika lähteä töihin, ei auto välttämättä käynnistykään, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Kristian Hiljander kommentoi.
Perjantai ei muutenkaan korostu vakuutustilastoissa erityisen epäonnisena päivänä. Hiljanderin mukaan vahinkoja sattuu melko tasaisesti arkisin eri viikonpäivinä, joskin maanantai näyttää olevan hieman muita vahinkoalttiimpi päivä.
Vuoden 2024 epäonnisin päivä liikenteessä on toistaiseksi ollut perjantai 2. tammikuuta, jolloin niin ikään kovat pakkaset aiheuttivat hurjan määrän autopalveluvahinkoja, OP Media kertoo.
Hiljander nostaa esiin myös tiistain 23. huhtikuuta, jolloin kolaroitiin poikkeuksellisen paljon vuodenaikaan nähden.
– Epäonnen sijaan syy oli tosin poikkeuksellisissa sääolosuhteissa, sillä tuolloin takatalvi yllätti autoilijat ennätyksellisen runsaalla lumisateella. Moni oli ehtinyt tässä vaiheessa kevättä jo vaihtaa kesärenkaisiin, mikä lisäsi vahinkojen määrää, Hiljander kertoo.
– Vuotta on kuitenkin neljännes jäljellä, joten on mahdollista, että vuoden epäonnisin liikennepäivä on vasta edessä, hän lisää.