Trump sanoo, ettei usko Venäjän tai Kiinan auttavan Irania sodassa merkittävästi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei usko Venäjän tai Kiinan auttavan merkittävästi Irania sodassa Yhdysvaltoja vastaan.
– Heillä on liikaa menetettävää, ja me saisimme kyllä tietää siitä, ja todella nopeasti! Trump kirjoitti Truth Socialissa.
Iranin liittolaissuhde Venäjän kanssa on ollut Trumpille kiusallinen puheenaihe Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun Trump julkisti Venäjän kanssa solmimansa dieselsopimuksen.
Hormuzinsalmella raportoitiin alkuviikosta useista iskuista vesiväylällä kulkeneisiin aluksiin edeltävien päivien ajalta. Britannian merenkulkuvirasto UKMTO:n saamien tietojen mukaan sunnuntaina ainakin neljään eri tankkeriin osui ammuksia.
Iranin vallankumouskaarti kertoi maanantaina iskeneensä alukseen, joka oli yrittänyt kulkea salmen läpi ja jättänyt huomiotta vallankumouskaartin varoitukset.