Auto kaahasi poliisia pakoon ja sinkosi päin valaisinpylvästä – Kuljettaja kuoli
Poliisia paennut henkilöauton kuljettaja kuoli torstai-iltana ulosajossa Ulvilassa Satakunnassa.
Lounais-Suomen poliisi kertoo saaneensa puoli yhdentoista jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan vastaantulevien kaistaa ajanut heittelehtivä henkilöauto oli aiheuttanut useita läheltä piti -tilanteita valtatie 2:lla Kokemäellä.
Nakkilassa poliisi havaitsi auton ja pyrki pysäyttämään henkilöauton pysäytysvaloin. Kuljettaja lähti pakenemaan poliisia 160 kilometrin tuntinopeudella tiellä, jolla nopeusrajoitus oli 80 km/h.
Poliisi kertoo, että myöhemmin Nakkilassa poliisi yritti pysäyttää auton piikkimatolla, muttei onnistunut. Kuljettaja jatkoi pakoaan kohti Poria.
Ulvilassa kuljettaja menetti poliisin mukaan autonsa hallinnan 160 kilometrin tuntinopeudessa ja törmäsi risteyksen jälkeen olleeseen betoniseen aitaan. Tästä auto sinkoutui useiden kymmenien metrien päähän vastaantulevien kaistan yli törmäten valaisinpylvääseen.
Kuljettaja kuoli tapahtumapaikalle. Henkilöautossa ei ollut matkustajia.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä.