Saksa | DDR:n raunioilta Berliinin leikkauksiin – näin idästä rakentui äärioikeiston mahtilinnake

Saksa

Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen poikkeuksellisen vahva kannatus itäisessä Saksassa, entisen DDR:n alueella, ei ole mikään hetkellinen protesti-ilmiö.

Liittotasavallan poliittisen maiseman historiallisen murroksen taustalta löytyy sosiaalista, taloudellista ja identiteettipoliittista katkeruutta, joka on kertynyt vuosikymmenten ajan.

Kehitys sai dramaattisen vahvistuksen, kun AfD nousi sunnuntain vaaleissa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalien suurimmaksi puolueeksi 43,8 prosentin kannatuksella ja 39 paikalla 83-paikkaisessa maapäiväparlamentissa.

AfD:n nousu nimenomaan idässä juontaa juurensa Saksojen yhdistymiseen sekä prosessiin, jota on kuvattu yhteiskuntatieteissä valtion vetäytymisenä maaseudulta.

DDR:n entisen valtionomaisuuden yksityistämisestä ja uudelleenjärjestelystä vastannut Treuhandanstalt ajoi alas tuhansia elinkelvottomiksi katsottuja tai kannattamattomiksi muuttuneita yrityksiä. Lopputulos oli sosiaalinen katastrofi.

Itä-Saksan teollisuuden työpaikat vähenivät dramaattisesti: noin 3,3 miljoonasta vuonna 1989 noin 1,7 miljoonaan jo vuoteen 1991 mennessä ja noin 885 000:een vuoteen 1995 mennessä. Huomattava osa teollisuuden romahduksesta oli tosin tapahtunut jo ennen kuin yksityistäminen ehti täyteen vauhtiin.

Massatyöttömyys nousi idässä poikkeuksellisen korkeaksi ja esimerkiksi itäsaksalaisten naisten työttömyys ylitti 20 prosentin rajan 1990-luvulla.

Thüringenin Bischofferodessa kaivostyöntekijät ryhtyivät vuonna 1993 kuuluisaan protestiin ja nälkälakkoon, kun kaivoksen sulkeminen näytti väistämättömältä. Paikallisten keskuudessa eli vahvana epäilys siitä, että länsisaksalaisen kilpailijan etua suosittiin.

Raju talousshokki käynnisti myös massiivisen väestökehityksen muutoksen.

Miljoonat itäsaksalaiset muuttivat vuosikymmenten kuluessa länteen parempien työmahdollisuuksien perässä, ja etenkin nuoret sekä nuoret naiset olivat yliedustettuina muuttajissa.

Vuosina 1991–2024 Itä-Saksasta muutti länteen nettomääräisesti noin 1,2 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vastakkaiseen suuntaan. Monien maaseutualueiden ikä- ja sukupuolirakenne vinoutui, kun nuoria aikuisia katosi ja väestö vanheni.

Monille itäsaksalaisille syntyi kokemus siitä, että heistä oli tehty omassa maassaan länsisaksalaisten hallinnoiman valtiojärjestelmän ”toisen luokan kansalaisia”. Tämä jätti pitkäkestoisen jäljen suhtautumiseen liittovaltion poliittista eliittiä ja instituutioita kohtaan.

Talouden romahduksen vanavedessä käynnistyi julkisten palvelujen keskittäminen ja karsiminen. Se näkyi konkreettisesti maaseudun arjessa.

Syntyvyyden ja lapsimäärän romahtaessa itäisissä osavaltioissa kouluverkkoa jouduttiin supistamaan. Pienistä kylistä katosi koulujen myötä monesti viimeinenkin yhteisöllinen keskus, ja koulumatkat pitenivät osalla lapsista huomattavasti.

Vuoden 1994 rautatieuudistuksessa valtionrautatieyhtiöt yhdistettiin ja rautatieliikennettä ryhdyttiin johtamaan aiempaa kaupallisemmin. Vuoden 1996 alueellistaminen siirsi paikallis- ja alueellisen raideliikenteen järjestämisvastuuta osavaltioille.

Itäisessä Saksassa verkostoa karsittiin rajusti ja tuhansia kilometrejä sivuratoja poistui käytöstä. Kokonaiset pikkukaupungit menettivät junayhteyksiään, ja ruostumaan jätetyt kiskot nähtiin suorana viestinä siitä, ettei alueella ollut enää samaa asemaa kuin ennen.

Hallintouudistuksissa kuntia ja piirikuntia yhdistettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Myös poliisiasemien ja muiden paikallisten palvelujen verkostoa supistettiin.

Samalla maaseutusairaaloiden synnytysosastoja ja erikoislääkäripalveluja keskitettiin suurempiin keskuksiin. Näiden muutosten myötä itäiseen Saksaan syntyi monin paikoin maantieteellinen ja sosiaalinen tyhjiö. Maaseudun ja pikkukaupunkien asukkaille iskostui tunne siitä, että valtapuolueet muistivat heidät liian usein vasta vaalien alla.

AfD perustettiin vuonna 2013 alun perin eurokriittiseksi puolueeksi, jonka riveissä oli paljon akateemisesti koulutettuja talous- ja yhteiskunta-alan vaikuttajia. Se muuttui nopeasti maahanmuuttoa, nationalismia ja järjestelmäkritiikkiä korostavaksi protestipuolueeksi.

Muutos osui erityisen otolliseen maaperään itäisessä Saksassa, jossa puoluejärjestelmään ja liittovaltion instituutioihin liittyvä luottamus oli jo valmiiksi heikompaa kuin lännessä.

Saksi-Anhaltista on tullut yksi AfD:n radikaalin ideologisen ympäristön tärkeistä keskuksista. Osavaltion AfD on kuulunut puolueen radikaaleimpiin osavaltiopiireihin, ja sen poliittinen kulttuuri on ollut selvästi kansallismielinen.

Aatteellisena hermokeskuksena toimi Schnellrodan kylässä Institut für Staatspolitik -ajatushautomo. Götz Kubitschekin ympärillä muotoutunut uusoikeistolainen verkosto vaikutti voimakkaasti AfD kansallismielisen ja radikaalin siiven ideologiseen kehitykseen.

Institut für Staatspolitik lakkautettiin muodollisesti vuonna 2024, mutta Schnellrodan ympärille rakentunut verkosto ja sen toimijat jatkavat toimintaansa muissa organisaatioissa ja julkaisuissa.

Samalla puolue on pyrkinyt raikastamaan äärioikeistolaista imagoaan: Saksi-Anhaltin AfD:n näkyvä keulakuva Ulrich Siegmund esiintyy sosiaalisessa mediassa naapurinpoikamaisen rentona ja on rakentanut valtavan yleisön. Radikaaleja maahanmuuttonäkemyksiä esitellään osana arkista, helposti sulavaa poliittista viestintää.

Vuoden 2015 turvapaikkakriisi oli ratkaiseva käännekohta. Liittokansleri Angela Merkelin hallitus päätti syyskuun alussa sallia erityisesti Unkarista saapuneiden, siellä jumiin jääneiden turvapaikanhakijoiden pääsyn Saksaan.

Kyse ei ollut kirjaimellisesti siitä, että Saksa olisi vain ”avannut rajansa”, sillä Saksan ja muiden Schengen-maiden väliset sisärajat olivat jo normaalisti avoimet. Idässä, missä maahanmuuttajataustaisen väestön osuus oli pitkään ollut länttä pienempi, vuoden 2015 tapahtumat herättivät kuitenkin voimakasta vastustusta.

Monissa kunnissa syntyi myös kokemus epäoikeudenmukaisuudesta: jos kylän kouluun tai junayhteyteen ei ollut löytynyt rahaa vuosikausiin, turvapaikanhakijoiden majoitukseen näytti löytyvän resursseja.

Kyse oli ennen kaikkea kokemuksesta julkisten varojen jaosta, ei yksinkertaisesta todisteesta siitä, että pakolaisten vastaanotto olisi ollut koulujen tai liikenteen leikkausten syy.

Päätös ajaa kivihiilen ja ruskohiilen energiakäyttö alas osana Saksan energiamurrosta osui myös itäisiin osavaltioihin, kuten Saksiin ja Brandenburgiin, joiden aluetalouksissa ruskohiilellä on ollut suuri merkitys. AfD onkin aktiivisesti hyödyntänyt hiilikaivosten ja voimalaitosten tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta.

Koronavuosien tiukat rajoitukset herättivät Saksassa laajaa vastustusta, ja myös itäisessä Saksassa rajoituksia vastustaneet protestit saivat huomattavaa kannatusta. AfD pyrki kanavoimaan tämän järjestelmäkriittisen tyytymättömyyden omaksi kannatuksekseen.

Venäjän hyökkäyssodan myötä syntynyt energiakriisi nosti energian hintoja voimakkaasti. Itäisessä Saksassa historiallisesti länttä läheisemmät suhteet Venäjään sekä energiasta riippuva teollisuus loivat AfD otollisen maaperän vaatia Venäjä-suhteiden ja halvan venäläisen energian palauttamista.

Historiallisesti itäinen Saksa oli pitkään demokraattisen vasemmistopuolueen Die Linken tukialuetta. Se, että tyytymättömyys ja kokemus unohdetuksi tulemisesta kanavoituivat ennen kaikkea äärioikeistoon, on yksi Euroopan lähihistorian merkittävistä poliittisista murroksista.

Ajan myötä Die Linke osallistui useiden itäisten osavaltioiden hallituksiin ja joutui käytännön politiikassa tekemään kompromisseja, jotka söivät osan sen protestipuolueen identiteetistä. Sen kannatuksen heikkenemiseen vaikuttivat kuitenkin myös muut tekijät, kuten puolueen sisäiset ristiriidat, sukupolvenvaihdos, AfD:n nousu.

Radikaalioikeiston mahti itäisessä Saksassa on pitkälti seurausta jälleenyhdistymisen traumaattisista teollisuuden alasajoista, väestökadosta, julkisten palvelujen keskittämisestä ja maaseudun aseman heikkenemisestä – sekä myöhemmistä kiistoista maahanmuutosta, ilmastopolitiikasta, energiasta ja Saksan suhteesta Venäjään.

AfD tarjosi tilalle populismille tyypillisen, yksinkertaistetun tilannekuvan: ongelmat eivät johdu ensisijaisesti väestö- ja rakennekehityksestä, vaan siitä, että eliitti käyttää kansalaisten verorahoja EU:hun, ilmastohankkeisiin ja maahanmuuttoon. Tällä vastattiin tunnepitoiseen tarpeeseen löytää selkeitä syyllisiä vuosikymmenten aikana kertyneelle tyytymättömyydelle.

Ilmiön monimuotoisuudesta kertoo kuitenkin myös vuonna 2024 syntynyt uusi vasemmistopuolue Sahra Wagenknechtin liitto (BSW).

Yhdistämällä vasemmistolaisen talouspolitiikan tiukempaan maahanmuuttopolitiikkaan ja arvokonservatiivisiin painotuksiin BSW onnistui osoittamaan, että idässä on kysyntää myös vasemmistolaiselle talouspolitiikalle silloin, kun se myydään sopivassa paketissa.