Anna Lindh oli juuri astunut rullaportaista, kun puukottaja hyökkäsi – Siitä alkoi mittava murhaajajahti
Se oli tavallinen torstai. Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh lähti iltapäivällä ystävänsä kanssa vaateostoksille tukholmalaiseen tavaratalo NK:hon.
Oli syyskuun 10. päivä vuonna 2003.
Lindhin oli tarkoitus osallistua illalla television keskusteluohjelmaan. Ruotsi valmistautui äänestämään viikonloppuna yhteisvaluutta euron käyttöönotosta.
Vaateostokset kuitenkin keskeytyivät, kun huppariin pukeutunut mies yllättäen hyökkäsi Lindhin kimppuun. Lindh oli juuri saapunut rullaportaista kauppakeskuksen toiseen kerrokseen.
Mies puukotti ulkoministeriä useita kertoja. Iskut osuivat muun muassa vatsaan.
Nopeasti alkanut tilanne oli nopeasti myös ohi. Kun vartijat saapuivat alle minuutin sisällä paikalle, oli puukottaja jo hävinnyt ihmisvilinään.
Lindh oli edelleen tajuissaan. Hän kertoi ystävälleen ja paikalle saapuneille silminnäkijöille, että häntä on puukotettu.
Hän myös vastaili paikalle hälytettyjen ensihoitajien kysymyksiin. Lindh oli tajuissaan vielä silloinkin, kun hänet kannettiin ambulanssiin. Uutiskuviin tallentui kuvia, joissa tajuissaan oleva Lindh makasi paareilla happinaamari kasvoillaan.
Illalla julkisuuteen kerrottiin, että Lindhin tila on kriittinen mutta vakaa. Hänellä ei arveltu olevan välitöntä hengenvaaraa.
Totuus oli kuitenkin toinen. Lindhin saamat sisäiset verenvuodot olivat niin vakavia, että häntä jouduttiin illan ja yön aikana leikkaamaan Tukholman Karoliinisessa sairaalassa useiden tuntien ajan. Puukon kerrottiin lävistäneen muun muassa Lindhin maksan.
Vammoja ei enää saatu korjattua. Lindh menehtyi varhain seuraavana aamuna. Hänen kuolemastaan on kulunut nyt tasan 20 vuotta.
Tapaus oli järkytys ruotsalaiselle kansankodille. Lindh oli sekä Ruotsissa että Euroopassa tunnettu ja suosittu poliitikko.
Järkytystä lisäsi se, ettei Lindh ollut ensimmäinen kuningaskunnan kärkipoliitikko, joka joutuu murhatuksi keskellä Tukholmaa. Pääministeri Olof Palme ammuttiin kadulle reilut 17 vuotta aiemmin helmikuussa 1986.
Lindhin kuolemaa seurasivat mittavat murhaajan etsinnät.
Tapauksella oli useita silminnäkijöitä. Murhaaja oli tallentunut kauppakeskuksen valvontakameroihin. Myös murhaajan tekoväline Mora-puukko löydettiin tapahtumapaikan läheltä.
Etsinnät etenivät kuitenkin hitaasti. Se muistutti monia Palmen murhasta, sillä pääministerin ampuja ei ollut selvinnyt koskaan.
16. päivä syyskuuta Ruotsin poliisi pidätti 35-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä Lindhin murhasta. Mies oli vangittuna noin viikon, kunnes hänet vapautettiin.
Samaan aikaan poliisi vangitsi toisen miehen, jälleen todennäköisin syin epäiltynä.
Serbialaissyntyinen Mijailo Mijailović tunnusti Lindhin murhan.
Hän kertoi kuulleensa pään sisältä ääniä, jotka kehottivat surmaamaan Lindhin. Myöhemmin hän on väittänyt tunteneensa vihaa poliitikkoja kohtaan.
Tukholman käräjäoikeus tuomitsi Mijailovićin elinkautiseen vankeuteen, mutta Svean hovioikeus muutti tuomion oikeuspsykiatriseksi hoidoksi Mijailovićin tekemän valituksen jälkeen.
Lopulta Ruotsin korkein oikeus tuomitsi hänet murhasta elinkautiseen.