Ainakin kaksi kuollut ammuskelussa Itävallassa – Yksi uhreista pormestari
Itävallassa ainakin kaksi ihmistä on kuollut maan pohjoisosassa maaseudulla tapahtuneessa ampumisessa.
Toinen kuolleista oli Kirchberg ob der Donau -nimisen pienen kunnan pormestari, joka edusti konservatiivista Itävallan kansanpuoluetta (ÖVP).
Kronen Zeitung -lehden vahvistamattomien tietojen mukaan kuolonuhreja olisi kolmaskin.
Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta maanantaina aamulla. Ampujaa etsittiin edelleen iltapäivällä suuressa poliisioperaatiossa Rohrbachin alueella, joka sijaitsee lähellä Itävallan ja Saksan rajaa.
Teosta epäillään metsästäjää, jota poliisi kuvailee erittäin vaaralliseksi. Hänen uskotaan kantavan asetta, kertoi poliisin edustaja Oberösterreichische Nachrichten -lehdelle.
Ampumisen motiivi on toistaiseksi epäselvä. Taustalla on Kronen Zeitungin tietojen mukaan voinut olla metsästäjien välisiä pitkäaikaisia ristiriitoja. Vahvistetut kuolonuhrit olivat molemmat aktiivisia metsästäjiä.
Asiasta kertoi Suomessa aiemmin Yle.