80 vuotta sitten | Ranska otti suunnan kohti neljättä tasavaltaa
Toisen maailmansodan päätyttyä Ranskassa ryhdyttiin rakentamaan uutta poliittista järjestelmää, jonka oli määrä korvata kaatunut kolmas tasavalta.
Marraskuussa 1945 valittu perustuslakia säätävä kansalliskokous ryhtyi työstämään uutta perustuslakia.
Väliaikaisen hallituksen johdossa ollut sotasankari ja kenraali Charles de Gaulle kannatti vahvaa toimeenpanovaltaa ja presidenttiä, jolla olisi valta tasapainottaa parlamentin valtaa.
De Gaulle pelkäsi, että uusi perustuslaki antaisi liian suuren vallan parlamentissa epävakaille puoluekoalitioille. Sama heikkous oli vaivannut jo kolmatta tasavaltaa (1870-1940).
Tärkeimmät poliittiset voimat olivat kommunistit (PCF), sosialistit (SFIO) ja kristillisdemokraatit (MRP). Kaikki kolme pääpuoluetta halusivat rajoittaa presidentin valtaa ankarasti.
Kommunistit halusivat edustajakokouksen, jolla olisi täysi perustuslaillinen valta eikä aikarajaa, kun taas de Gaulle, sosialistit ja Kansan tasavaltalainen liike (MRP) kannattivat kokousta, jonka toimikausi olisi rajattu vain seitsemään kuukauteen. Tämän jälkeen perustuslakiluonnos olisi tarkoitus alistaa toiseen kansanäänestykseen.
13. marraskuuta 1945 uusi kansalliskokous valitsi de Gaullen yksimielisesti hallituksen johtajaksi. Ongelmia syntyi kuitenkin välittömästi kabinettia koottaessa, sillä de Gaulle oli haluton antamaan kommunisteille mitään tärkeitä ministeriöitä.
Asiasta leimahti kiivas riita. Sen aikana de Gaulle lähetti eroanomuksen kansalliskokouksen puhemiehelle ja ilmoitti, ettei hän halunnut luottaa ja antaa valtaa poliisiin ja asevoimiin puolueelle, jota piti vieraan vallan marionettina.
Uusi hallitus saatiin lopulta kokoon 21. marraskuuta, ja kommunistit saivat viisi 22:sta ministerinpaikasta. Vaikka he eivät edelleenkään saaneet tärkeitä salkkuja, de Gaulle uskoi, että perustuslakiluonnos antoi liikaa valtaa parlamentille ja sen muuttuville puolueliittoutumille.
De Gaulle esitteli ohjelman lisäkansallistamisista ja uuden taloussuunnitelman, jotka hyväksyttiin. Uusi kiista syntyi kuitenkin kommunistien vaatimasta 20 prosentin leikkauksesta sotilasbudjettiin. Seuraamuksena de Gaulle uhkasi jälleen erota.
Vain kaksi kuukautta uuden hallituksen muodostamisen jälkeen de Gaulle erosikin yllättäen 20. tammikuuta 1946.
De Gaulle odotti, että Ranskan kansa palauttaisi hänet pian valtaan entistä vahvempana johtajana, mutta näin ei käynyt. Vaikka puutetta erityisesti leivästä oli yhä, Ranska oli toipumassa, eikä de Gaullen johtajuutta enää niinkään kaivattu. Paluuta valtaan hän sai odottaa peräti 12 vuotta.
Lokakuussa 1946 neljäs tasavalta perustettiin virallisesti. Siitä tuli parlamentaarinen järjestelmä, jossa puolueiden väliset ristiriidat ja hallituskriisit olivat kuitenkin edelleen yleisiä.
Neljännen tasavallan kaudella Ranska elpyi ja modernisoitui nopeasti mutta kärsi samalla vakavista poliittisista ongelmista niin kotimaassa kuin siirtomaissakin. Hallitukset kaatuivat jatkuvasti puolueiden välisiin erimielisyyksiin. Tasavallan 12 vuoden aikana Ranskalla oli 21 eri hallitusta, mikä teki pitkäjänteisen politiikan harjoittamisesta vaikeaa.
De Gaulle vastusti järjestelmää ja toimi taustalla sen kaatamiseksi. Sodan jälkeen Ranskaa kohtasi myös siirtomaiden vapautusliikkeiden aalto, joka johti kalliisiin ja verisiin konflikteihin.
Vuodesta 1946 vuoteen 1954 kestäneessä Indokiinan sodassa Ranska yritti palauttaa valtansa Indokiinassa eli nykyisten Vietnamin, Laosin ja Kambodžan alueella kommunistisia ja nationalistisia voimia vastaan. Sota päättyi Ranskan nöyryyttävään tappioon Dien Bien Phun taistelussa vuonna 1954, mikä johti Ranskan vetäytymiseen Kaakkois-Aasiasta.
Vuosína 1954-1962 käydystä Algerian sodasta tuli neljännelle tasavallalle kohtalokas konflikti. Algeria ei ollut pelkkää siirtomaa, vaan sitä pidettiin osana Ranskaa, ja siellä asui merkittävä määrä ”mustajaloiksi” kutsuttuja eurooppalaisperäisiä siirtolaisia.
Kun Ranskan armeijan johtajat Algerissa pelkäsivät hallituksen myöntyvän Algerin itsenäisyydelle, he uhkasivat kaapata vallan Pariisissa toukokuussa 1958. Ranskan poliittinen järjestelmä lamaantui, ja kansalliskokous näki ainoana vaihtoehtonaan kriisin ratkaisemiseksi kutsua de Gaullen takaisin johtamaan maata.
Samalla hänelle annettiin erityisvaltuudet laatia uusi perustuslaki, mikä merkitsi neljännen tasavallan loppua ja johti vahvasti presidenttivaltaisen viidennen tasavallan perustamiseen.