Kun Jeltsin vieraili Suomessa ensikerran 30 vuotta sitten, esiin putkahti totuuskomissio – näin sille kävi
Heinäkuun toisella viikolla eli 9. heinäkuuta vuonna 1992 Venäjän federaation ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin teki vaimonsa Naima Jeltsinan kanssa ensimmäisen virallisen valtiovierailunsa Suomeen. Sitä isännöi presidentti Mauno Koivisto (sd.).
Uuden ajan alkua nähtiin vauhdittavan myös Etyk-seurantakokouksen, jota Suomi isännöi 9.–10. heinäkuuta. Jeltsin osallistui luonnollisesti myös kokoukseen.
Rautaesirippu oli murtunut, Berliinin muuri kaatunut ja Neuvostoliitto hajonnut. Epävarmuudesta huolimatta maailmanpolitiikassa oli vahvaa toiveikkuutta sekä uskoa parempaan aikaan, jossa kansalaiset ja valtiot voisivat elää rauhassa kauppaa, kulttuurivaihtoa ja matkailua harjoittaen.
Samaan aikaan kun tähän päivään asti heijastuneen laman kanssa painiva Suomi sai kansainvälisesti aivan uutta liikkumatilaa ja integroitui länteen, tilanne Jeltsinin kotipesässä eli itärajan takana hajonneessa valtiossa oli paikoin kaoottinen.
Asevoimien ja aseellisten ryhmittymien toiminta herätti kysymyksiä, ja rikollisliigat lujittivat asemiaan palkkaamalla entisiä ammattisotilaita. Kukaan ei hallinnut eikä hillinnyt valtionyhtiöiden ja omaisuuden uusjakoa, mikä loi pohjan oligarkkien äkkirikastumiselle ja vallalle. Etniset ja uskonnolliset konfliktit leimahtelivat Kaakkois-Euroopan ja Kaukasuksen alueella.
Neuvostoliiton väliaikaisratkaisuna korvannut Itsenäisten valtioiden yhteisö eli IVY oli sekametelisoppa, jota Jeltsin yritti hallita. Osa asevoimista oli tasavaltojen hallinnassa, osa IVY:n sotilaskomennon alaisuudessa. Osa komentajista toimi vähintäänkin oma-aloitteisesti.
Potentiaalisina ongelmina nähtiin Ukrainan kysymys, Baltian venäläisvähemmistön asema sekä väkivaltaisten yhteenottojen mahdollisuus entisen Neuvostoliiton alueella. Myös neuvostojoukkojen vetäytyminen Keski- ja Itä-Euroopasta oli vielä pahasti kesken.
Suomen Moskovan-suurlähettiläs, kokenut diplomaatti Heikki Talvitie arvioi Jeltsinin johtamaa Venäjää keväällä 1992 tavalla, jota voi pitää osuvana yli 30 vuotta myöhemminkin.
– Venäjällä on nyt siniset silmät. Suurvallan olemus on silti jäljellä eikä sitä pidä unohtaa, vaikka yhteistyölle Länsi-Euroopan kanssa onkin nyt edellytyksiä enemmän kuin koskaan Venäjän tuhatvuotisessa historiassa, Talvitie kommentoi.
Tämä kaikki tiedettiin myös vuonna 1992 Suomessa ainakin puolustus- ja ulkopoliittisissa piireissä, mutta vierailun yleistunnelma oli toiveikas ja parempaan tulevaisuuteen sekä normaaleihin naapuruussuhteisiin uskova.
Jeltsinin alkoholinkäyttö ja terveysongelmat eivät vielä olleet riistäytynyt näkyvästi käsistä. Vieras vilkutteli yleisölle, kertoi vitsejä seurueissa ja vaikutti vilpittömän hyväntuuliselta.
Edes Venäjän suurlähetystön ja ulkoministeriön protestit siitä, että Suomi oli aiemmin samana vuonna karkottanut 11 vakoiluun sotkeutunutta venäläisdiplomaattia Suomesta, eivät nousseet esiin. Vaatimuksen takana oli Suojelupoliisi ja valtiojohto hyväksyi sen, koska Suomi halusi ryhtyä noudattamaan läntisten tiedustelupalvelujen tapoja.
Presidentti Jeltsin vastaili myös vaikeisiin kysymyksiin tavalla, joka ei voisi olla enemmän ristiriidassa vuoden 2022 presidentti Vladimir Putinin lausuntojen kanssa.
Jeltsin muun muassa myönsi, että itänaapurilla on ollut tapana puuttua Suomen asioihin. Hän lupasi, että ”Suomen ja Venäjän suhteiden ylle ei nouse enää koskaan tällaista varjoa”.
Talvisotaa hän kutsui ”Stalinin rikokseksi Suomea vastaan”, mutta raja meni Karjalan palautuksen kohdalla. ”Karjala on osa Venäjää ja pysyy osana Venäjää”, Jeltsin sanoi painokkaan yksiselitteisesti.
Jeltsinin alkoholinkäyttö ja terveysongelmat eivät vielä olleet riistäytynyt näkyvästi käsistä.
Yksi jälkikäteen kiisteillyimmistä episodeista nähtiin, kun Jeltsin tarjosi Suomelle pääsyä Kremlin arkistoihin sekä esitti yhteistä tutkijoiden historiakomission perustamista selvittämään Suomen ja Neuvostoliiton suhdetta koskevia asioita ja lähihistorian tapahtumia.
Hän toisti tarjouksensa myöhemmin, mutta niin presidentti Koivisto kuin Esko Ahon (kesk.) johtama hallitus torjuivat idean. Jälkikäteen menettelyä on kritisoitu ja pidetty jopa omituisena, koska esimerkiksi Ruotsin, Puolan, Tsekin, Ison-Britannian, Irlannin, Japanin ja Unkarin hallitukset ovat pyytäneet ja saaneet Kremlin arkistosta aineistoja.
Kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoi vuonna 1998 Suomen kieltäytymisen perusteista julkisuuteen. Kalelan mukaan yhteistä tutkintakomissiota ei perustettu, koska Koivisto ei halunnut antaa sille valtuuksia päättää, mitä tietoja julkistetaan ja mitkä jäävät salaisiksi.
Kalelan mukaan Kremlin arkiston avaaminen olisi ollut ”hyvin hämmentävää Suomen poliittiselle eliitille”.
Jeltsinin aikana avatuista arkistoista tunnetuimmat ovat Puolan hallitukselle ja presidentti Lech Wałęsalle syksyllä 1992 luovutetut Neuvostoliiton valtiojohdon kaikkien jäsenten allekirjoittamaan päätökseen perustuvat Katynin joukkomurhien asiakirjat.
Niistä vahvistui, että Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD teloitti vuonna 1940 Katynin metsässä lähes 22 000 sotavangiksi otettua Puolan armeijan upseeria, opettajaa, lääkäriä, professoria, tutkijaa sekä poliisia ja valtion virkamiestä.
Boris Jeltsin selviytyi Venäjän sotilasjuntan väkivaltaisesta vallankaappausyrityksestä vuonna 1993 ja toimi presidenttinä vuoteen 1999 saakka.
Häntä pidetään aitona demokraattina, joka salli Venäjällä ennennäkemättömän sananvapauden – mutta myös miehenä, jonka heikot johtamiskyvyt ja lähipiirin suosiminen johtivat talousongelmin, laajalle levinneeseen rikollisuuteen ja korruptioon.
Alkoholismista ja sydänvaivoista kärsinyt Jeltsin luopui vuoden 1999 lopussa vapaaehtoisesti vallasta suosikkinsa, Vladimir Putinin hyväksi. Samainen Putin pitää nyt Jeltsiniä yhtenä ”pääsyyllisenä” Neuvostoliiton hajoamiseen ja suurvaltastatuksen menettämiseen.
Boris Jeltsin kuoli 76-vuotiaana äkilliseen sydänkohtaukseen 23. huhtikuuta 2007. Hänet on haudattu Moskovaan.
Lähteitä: Iltalehti, Kaleva, The Ulkopolitist, www.agricolaverkko.fi, Yleisradio