Jättimäiset maastopalot ovat suurempi uhka ihmisille ja taloille kuin luonnolle – "Puut kyllä palaavat, jos ihminen ei niitä hävitä ja kun luonnon olosuhteet ovat suotuisat"

Viime vuosi oli maastopalojen vuosi niin Kaliforniassa ja Amazonin sademetsissä kuin Espanjassa ja Venäjälläkin. Australiassa marraskuussa syttyneet, suurkaupunki Sydneytäkin uhkaavat suurpalot eivät ole vieläkään lähellä sammumista. Lisää loimuavia metsiä on luvassa ilmaston lämmetessä.

– Olemme tehneet paljon skenaariolaskelmia ja tutkineet ilmastonmuutoksen vaikutusta metsäpaloihin. Kaikki viittaa siihen, että lämpötilojen noustessa ja kuivuusjaksojen lisääntyessä metsäpaloriski kasvaa myös meidän havumetsävyöhykkeellämme, Euroopassa ja muualla maailmassa, kertoo erikoistutkija Ari Venäläinen Ilmatieteen laitokselta.

Korkean lämpötilan saavuttavista liekehtivistä maastopaloista vapautuu lämpöä sitovia eli absorboivia pienhiukkasia, lämmittävät ilmakehää, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Antti Hyvärinen kertoo. Metsiin on myös sitoutunut paljon hiiltä, joka vapautuu paloissa hiilidioksidina kiihdyttäen ilmastonmuutosta entisestään.

Katupölyn ohella kaukokulkeutuvat pienhiukkaset ovat Hyvärisen mukaan eniten ilmanlaatua huonontava tekijä Suomessa. Kun metsää palaa lähialueilla, hiukkaspäästöt moninkertaistuvat ja huonoa ilmanlaatua nähdään jatkossa yhä useammin paljain silmin.

Hiukkasten terveysvaikutukset näkyvät eniten riskiryhmissä, eli esimerkiksi keuhkosairauksista kärsivillä ja vanhuksilla. Hyvärinen kertoo, että hiukkasilla tiedetään olevan muitakin kuin keuhkoperäisiä terveysvaikutuksia, vaikka tarkkoja pienhiukkasiin kuolemisen mekanismeja ei vielä tunneta.

– Sopivan kokoiset hiukkaset pääsevät eri puolille elimistöä jopa aivoihin asti, hän sanoo.

– Kun puhutaan pienhiukkasiin ennenaikaisesti Suomessa kuolevista ihmisistä, puhutaan noin 4 000 ihmisestä vuodessa. Kun sitä vertaa vaikka liikenteessä kuolleisiin, pienhiukkaset ovat isompi uhka.

Luonnon kannalta suuretkaan maastopalot eivät kuitenkaan ole ennenkuulumattomia.

– Luonto ja eläimet tietysti kärsivät niistä, mutta metsäpalot ovat myös luontainen osa kiertokulkua, joka on uudistanut metsää jo silloin, kun ihmistä ei ole ollut olemassakaan, erikoistutkija Venäläinen sanoo.

Trooppisen metsänhoidon professori Markku Kanninen Helsingin yliopistosta on samalla kannalla. Esimerkiksi Australiassa nyt palavat alueet ovat hänen mukaansa luonnostaan kuivia ja palot ovat osa niiden luontaista elinkiertoa, johon alueen puut ovat sopeutuneet.

– Jotkin puut kasvattavat paksun kaarnan tai kuoren pysyäkseen hengissä, kun maastopalo menee alueesta yli. Toisten lajien kävyt ovat niin vahvoja ja massiivisia, että siemenet eivät pääse putoamaan maaperään, elleivät kävyt kuumene, hän sanoo.

Maailman kosteat trooppiset sademetsät ovat Kannisen mukaan tällä hetkellä historiallisen kiertokulun kannalta katsottuna poikkeuksellisen laajoja, ja ne olisivat muutenkin menossa kuivempaan suuntaan. Tämä muuten luontainen muutos voi kuitenkin nopeutua ihmisen aiheuttaman metsätuhon takia.

– Ihmisen toiminta on suurimpia syitä siihen, että paloja on niin paljon. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n arvioiden mukaan noin 80 prosenttia kaikista maailman maastopaloista on joko ihmisten tahallisesti sytyttämiä tai levinnyt tahattomasti tupakannatsasta, nuotiosta tai vastaavasta. Vain pohjoisella havumetsävyöhykkeellä salama sytyttää paloja enemmän kuin ihminen, Kanninen sanoo.

Kannisen mukaan Australian Uudessa Etelä-Walesissa nyt riehuvat palot ovat kuitenkin kymmenen kertaa laajempia kuin keskimäärin. Vastaava tilanne on koettu viimeksi 1970-luvulla. Maastopalot eivät hänen mukaansa välttämättä johda erilaisten lajien häviämiseen heti, mutta lajien esiintymisalueiden pienentyminen voi vaikeuttaa niiden selviytymistä jatkossa. Kuivien alueiden kasvit taas voivat hyötyä tästä palodynamiikasta.

Kanninen sanoo luonnon kyllä selviävän, mutta suurin välitön vahinko maastopaloista syntyy ihmisiin kohdistuvista ongelmista.

– Esimerkiksi savu aiheuttaa isoja terveysriskejä tuhansille ihmisille, jotka asuvat näillä alueilla. Ihmisen rakentamien talojen ja kaiken muun infrastruktuurin menettäminen on lyhyellä tähtäimellä suurempi tragedia kuin se, että puut menetetään. Puut kyllä palaavat, jos ihminen ei niitä hävitä ja kun luonnon olosuhteet ovat suotuisat, Kanninen sanoo.

Laajoja maastopaloja on nähty niinkin lähellä Suomea kuin Ruotsissa ja Venäjällä, mutta Suomi on säästynyt niiltä poikkeuksellisen hyvin. Ero johtuu muun muassa siitä, että Suomen tehometsätaloudessa niin sanottu kuviorakenne on esimerkiksi pienempi kuin Ruotsissa ja metsämaasto tasaisempaa, kertoo tutkija Ilkka Vanha-Majamaa Luonnonvarakeskuksesta. Lisäksi metsäautotieverkosto on tiheä, eli koko maan kattava vapaapalokuntajärjestelmä pääsee sammuttamaan paloja mahdollisimman tehokkaasti.

Kuviokoko tarkoittaa sitä, kuinka suuri alue on yhtenäistä, kasvupaikkatyypiltään samanlaista metsää. Ruotsissa esimerkiksi kerralla avohakattavat alat ovat suurempia kuin Suomessa, jolloin hakkuun jälkeen kasvaa laajempia juuri tietynikäisistä puista koostuvia metsiä. Myöskään maan sammutusjärjestelmä ei ole yhtä tehokas kuin Suomessa.

– Venäjän Karjalassa metsiä taas ei ole hoidettu niin tehokkaasti, joten yksittäisen metsäpalon koko on kymmenen kertaa suurempi kuin Suomessa. Jos metsää ei hoideta, paloriski kasvaa, kun palokuormaa (palavaa ainesta) kertyy eri tavalla, Vanha-Majamaa kertoo.

Palojen määrään Suomessa on vaikea vaikuttaa, kun ilmasto muuttuu ja paloriskit kasvavat. Vanha-Majamaan mukaan Suomessa on käytännössä jo tehty metsätaloustoimin kaikki, mitä voidaan tehdä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa pohditaan kuulemma paljon sitä, että suuria maastopaloja ehkäistäisiin poistamalla aluskasvustoa ja vähentämällä metsien palokuormaa metsätaloustoimin. Suomessa näin on kuitenkin jo tehty hyvin monissa osissa maata, eikä yhtenäisiä laajoja metsäalueita ole kuin Itä-Suomessa ja Lapissa.

– Vaikka Suomessa paloja syttyy suhteessa paljon enemmän kuin aiemmin, palojen keskikoko on vain noin neljä hehtaaria. Se johtuu juuri tehokkaasta ennaltaehkäisystä, varoitusjärjestelmästä ja sammutustoiminnasta. Tehometsätalous on saanut aikaan tällaisen rakenteen, Vanha-Majamaa kertoo.