Painettua vapautta

”Cash only”.

Hannoverilainen ravintoloitsija osoitti etusormella kassatiskiin ripustettua kylttiä ja tuijotti luottokorttiani epäilevästi kulmat kurtussa.

Tietämättömyyttäni olin sohaissut saksalaisen yhteiskunnan ajankohtaiseen kipupisteeseen.

Onneksi paikallinen ystäväni säntäsi väliin tukku viisikymppisiä kädessään ja isännän ilme kirkastui.

Saksan valtiovarainministeriö esitti taannoin, että käteisostoksille asetettaisiin 5 000 euron katto ja 500 euron setelin käytöstä luovuttaisiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen kitkemiseksi.

Avauksen vastaanotto oli raivoisa: valtamedia ja poliitikot oikealta vasemmalle läksyttivät ministeriötä säälimättä.

Iltapäivälehti Bild julkaisi avoimen kirjeen, jonka otsikko jyrisi: ”Näpit irti meidän käteisestämme”.

Lehti kehotti miljoonia lukijoitaan saksimaan kirjeen irti ja postittamaan sen allekirjoitettuna valtiovarainministeri Wolfgang Schäublelle.

Euroopan keskuspankin (EKP) tutkimuksen mukaan saksalainen kuluttaja pitää mukanaan keskimäärin 103 euroa, kun suomalaisen lompakosta löytyy vain 65 euroa.

Kun saksalaiset vetäytyvät siilipuolustukseen käteisen puolesta, yhä useammassa tukholmalaisravintolassa kelpaavat vain sähköiset maksuvälineet.

Länsinaapurimme on ennustettu luopuvan käteisestä maailman ensimmäisenä maana vuonna 2023.

Jo nyt ruotsalaiset asentavat ihon alle älysiruja, joilla on pian mahdollista maksaa ostoksia.

Pohjoismaalaiset luottavat viranomaisiin, mutta Saksassa historiasta kumpuava epäluulo hallituksia ja pankkeja kohtaan on syöpynyt syvälle.

Vainoharhaisuutta hipova yksityisyyden varjelu juontaa juurensa tuhoa kylväneisiin diktatuureihin ja erityisesti urkintakoneisto Stasin terroriin.

Käteisen säilömistä kukkarossa on myös selitetty traumaattisilla inflaatioilla, jotka edelleen varjostavat uskoa tulevaisuuteen jopa talousbuumin keskellä.

On kuvaavaa, että tiukkaa finanssikuria edustavan mahtimaan kielessä velkaa tarkoittava sana ”schuld” kääntyykin myös syyllisyydeksi.

Saksalaisille ”Bargeld” edustaa turvaa ja yksityisyyttä.

Matemaattiset harjoitukset kaupan kassalla eivät vaivaa kuluttajia, joille käteinen on valtiovallasta vapaan elämänalueen symboli.

Maksukortit, mobiilimaksut ja tilisiirrot jättävät jälkeensä datapolun, jota seuraamalla esimerkiksi pankit voivat kerätä valtavasti tietoa kansalaisista.

Deutsche Wellen taloustoimittaja Zhang Danhong spekuloikin, että käteisen jälkeinen maailma olisi lähellä orwellilaista dystopiaa.

Eikö käteisen kanssa pelaaminen ole tehotonta, kallista ja rikollisuutta ruokkivaa, kummastelin harmistuneena kassaselkkauksen jälkeen.

Ystäväni mielestä kritiikki meni kuitenkin ohi maalin.

Hänestä vapaus maksaa tunnistamattomasti estää viranomaisia puuttumasta tarpeettomasti yksityiselämään.

Kiista kahisevan tulevaisuudesta kiteytyykin keskuspankkiiri Carl-Ludwig Thielen lainaamaan Fjodor Dostojevskin sitaattiin ”Raha on painettua vapautta.”

Vaikka Saksa on taloutensa puolesta veturi lähes alalla kuin alalla, maksutavoissa se istuu vielä pitkään perävaunussa.