Oma tupa, oma lupa
Ensimmäiset asuntomessut järjestettiin Tuusulan Lahelassa vuonna 1970. Tämän viikon maanantaina 3.8. portit avautuivat 50. juhlavuoden merkeissä jo kolmansille Tuusulan isännöimille asuntomessuille, tällä kertaa Rykmentinpuistossa.
Lahelan messujen teemana oli aikanaan osuvasti ”Oma tupa, oma lupa”. Nyt ympyrä vaikuttaisi sulkeutuvan myös siinä mielessä, että koronakevään kokemukset ja orastavat signaalit asumiseen liittyvistä käyttäytymisen muutoksista korostavat entisestään oman tuvan ja luvan merkitystä.
Siis sitä, että asumiselta halutaan riittävästi väljyyttä, myös etätyöhön muuntuvia seiniä, hiukan omaa takapihaa ja ylipäänsä tilaa hengittää mieluiten lähellä vihreää luontoa. Asuntomessujen juhlavuoden kunniaksi toteuttama Asumisen ihanteet Suomessa 2020 -tutkimus kertoo samaa sanomaa.
Asumisen tarpeetkin moninaistuvat eikä yhtä kaikille ja eri elämäntilanteisiin ja -vaiheisiin sopivaa asumismuotoa tietenkään ole.
Silti suomalaisten asumisen toiveiden ja todellisuuden välillä on jo pitkään vallinnut selvä ristiriita. Oman elämän realiteetit työn, perheen, kukkaron, harrastusten ja niiden yhteensovittamisen suhteen eivät tahdo mahdollistaa sellaista asumista, mitä salaa tai ääneenkin laajasti toivotaan.
Viime aikojen uutiset ovat toistelleen viestiä siitä, kuinka kesämökkien kysyntä on räjähtänyt monilla alueilla, ja myös hintataso on vuosien laskusuunnan jälkeen noussut. Muuttoliike suuntautuu pitkästä aikaa suurimmista kaupungeista poispäin. Pientalojen kysyntä on niin ikään kasvanut.
Vaikuttaisikin siltä, että yhä useampi on rohkaistunut tekemään päätöksiä muuttamisesta tai kakkosasunnon hankkimisesta, kun mahdollisuus etä- ja monipaikkaiseen työskentelyyn on muuttunut todeksi. Samalla mukana on varmasti myös varautumista siihen, että koronan kaltaisia pandemioita kohdataan jatkossakin.
Suomessa asutaan eurooppalaisittainkin vertaillen ahtaasti, kerrostalovaltaisesti ja kalliisti.
On asuntopolitiikkamme paradokseja, että Suomessa asutaan eurooppalaisittainkin vertaillen ahtaasti, kerrostalovaltaisesti ja kalliisti.
Näin harvaan asutussa maassa tilanteen olettaisi olevan toisin päin.
Asuntokanta ja yhdyskuntarakenne uusiutuvat hitaasti. Sitäkin tärkeämpää on, että suunnitteilla ja rakenteilla olevilla asuinalueilla ja -kohteissa asumisen toiveet ja myös työelämän muuttuvat tarpeet kyetään huomioimaan.
Korona tuskin kääntää kaupungistumisen ja väestön keskittymisen megatrendiä mihinkään. Ainakaan sellaista johtopäätöstä ei vielä voi mihinkään tietoon perustuen vetää.
Silti näitä samaan aikaan nousevia asumiseen, työhön ja elämäntapaan liittyviä rinnakkaistrendejä on nyt otollinen tilaisuus myös kuntien ja valtion toimin vahvistaa ja samalla kuroa umpeen kuilua asumisen toiveiden ja todellisuuden välillä.
Tähän tarvitaan muun muassa verotuksen ja asumisen tukijärjestelmien kehittämistä, sallivampaa suhtautumista vapaa-ajan asuntojen muuttamiseen vakituisiksi asunnoiksi sekä esimerkiksi täydennysrakentamisen uudelleen ajattelua. Takavuosien elintasosiipien sijaan tarvitsemme kenties yhä useampiin olemassa oleviin asuntoihin etätyösiipiä – omia tai yhteisessä käytössä olevia.
Onneksi parhaillaan on käynnissä sekä Marinin hallituksen asuntopoliittisen ohjelman laadinta että maankäyttö- ja rakennuslain parlamentaarisesti valmisteltava uudistus.
Kuntavaalien jälkeen strategiatyötä tehdään kiihtyvään tahtiin myös kunnissa.
Nämä ovat oivallisia momentumeja, joissa ihmisten asumistoiveiden paremmalle toteutumiselle voidaan luoda edellytyksiä ja vastata myös tulevaisuuden tarpeisiin.