Ainutkertainen silmänräpäys
Kun tulin syksyn 1996 kuntavaaleissa nuorena miehenä valituksi syntymäkuntani Petäjäveden valtuustoon, painuivat sen pitkäaikaisen puheenjohtajan sanat ensimmäisessä kokouksessa lähtemättömästi mieleen: ”Kuntapolitiikassa yksi valtuustokausi on silmänräpäys.”
Vaikka ajan riento on nyt monella tavalla toinen, ovat myös kesäkuun 13. päivä valittavat valtuutetut saman totuuden edessä.
Edelleen useimmat kuntien päätöksenteon piiriin kuuluvat asiat ovat luonteeltaan sellaisia, että niillä on pitkät juuret ja pitkä vaikutus tulevaisuuteen eivätkä ne noudata valtuustokausien vaihdoksia.
Kärsivällisyys onkin eräs tärkeimpiä, mutta vähiten arvostettuja, kuntapäättäjän ominaisuuksia.
Mutta samalla on niin, että pian alkava valtuustokausi tulee olemaan monella tavalla ainutkertainen. Kuntien tehtävät ovat reilun 150 vuoden aikana lisääntyneet vaiheittain, osin huomaamattakin.
Nyt näköpiirissä on sote-uudistuksen edetessä yhdessä yössä vuoden 2023 alusta toteutuva ennen näkemättömän laaja tehtävien, henkilöstön ja rahojen siirto kuntasektorin itsehallinnon piiristä kokonaan uusille toimijoille, hyvinvointialueille.
Voittavan ja häviävän kunnan erottaa toisistaan yhä useammin päätöstenteko- ja päätöstensietokyky.
Valtuutetun näkökulmasta tästä seuraa paljon ainutkertaista päätettävää. Ensinnäkin tulee linjata ja ratkoa akuutit uudistuksen toteuttamisen edellyttämät asiat. Toiseksi on luotavat yhdyspinnat kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. Kolmas muttei vähäisin tehtävä on rakentaa oman kunnan strategia uudelleen.
Toisaalta maan hallituksen äskeisen kehysriihen linjausten toteutuminen merkitsee sitä, että kuntien rooli työllisyys- ja elinkeinopalveluissa kasvaa merkittävästi vuoden 2024 aikana. Myös tämä muokkaa kuntaa ja edellyttää onnistuakseen valtuuston myötävaikutusta.
Merkittävien kuntien tehtäviä ja taloutta koskevien muutosten lisäksi – ja osin niiden vuoksi – myös kuntien johtaminen on murroksessa, turbulenssissakin.
Ei ole varaa ajatteluun, että viranhaltijat ja luottamushenkilöt olisivat toistensa vastapuolia. Sen sijaan on olennaista ymmärtää, mikä näiden kummankin rooli on.
Voittavan ja häviävän kunnan erottaa toisistaan yhä useammin päätöstenteko- ja päätöstensietokyky. Tähän tarvitaan osaavan viranhaltijavalmistelun ja vastuullisen luottamushenkilötyöskentelyn yhdistelmää.
Joissakin kunnissa mietitään myös johtamisjärjestelmän muutosta pormestarimalliin. On hyvä, että tällainen vaihtoehto kuntalaissa on. Mutta en usko, että tietä pormestareille annetaan kovinkaan laajasti. Hyvä herraonni pormestareiden valinnoissa on ehkä osaltaan säästänyt meidät itse malliin liittyviltä ongelmilta.
Valtiovarainministeriö on käynnistänyt yhteistyössä muun muassa Kuntaliiton kanssa kaikenkattavan valmistelun kuntapolitiikan tulevaisuuden vaihtoehdoista ja tulevaisuuden kunnasta.
Nähtäväksi jää, miltä osin tämän tulokset näkyvät jo alkavalla valtuustokaudella. Sinänsä kuntien tehtäviä, rahoitusta, ohjausta, yhteistyötä ja kuntarakennetta on hyvä aika ajoin laajemmin luodata. Varsinaisia päätöksiä olisi viisasta pohjustaa parlamentaarisesti; oppositiota ja hallitusta kun ei kunnissakaan ole.
Mutta tulevaisuuden kunta on silti viime kädessä rakennettava jokaisessa kunnassa itse, koska lähtötilanne, tavoitteet ja mahdollisuudet ovat erilaisia. Tähän tarvitaan jälleen kunnan asukkaiden luottamusta nauttivia valtuutettuja. Siinä on paikallisen itsehallintomme arvokas ydin.