Kuntien työllisyysvastuussa kaikki voittaisivat
Kuluneella viikolla tehtiin toivottavasti suomalaisen työllisyyspolitiikan historiaa. Eduskunta hyväksyi tiistaina lain työllisyyden edistämisen kuntakokeiluista. Ne käynnistyvät vihdoin maaliskuun alussa. Kysymyksessä on jo kolmas kerta, kun kuntien laajaa työllisyysvastuuta kokeillaan.
Kokemukset aiemmista ovat olleet rohkaisevia, kun päällekkäistä tai vähintään rinnakkaista kuntien ja työvoimatoimistojen tekemistä on pystytty kokoamaan saman sateenvarjon alle.
Nyt kokeiluihin on lähdössä mukaan 118 kuntaa eli yli kolmasosa kunnistamme. Työhakija-asiakkaista niiden piiriin siirtyy lähes 40 prosenttia. Heihin kuuluvat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan sekä kaikki alle 30-vuotiaat ja kaikki maahanmuuttajat sekä vieraskieliset.
Muutos on jo tätä kautta niin merkittävä, että paluuta vanhaan ei ole. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaltiokunta kirjasi tämän selväsanaisesti myös omaan, kokeilulakia koskevaan mietintöönsä:
”Kokeilun laajuus ja sen aikataulu sekä tuleva työvoimapalveluiden rakenneuudistus huomioon ottaen valiokunta katsookin, että kuntakokeilua voidaan pitää varsinaisen kokeilemisen sijasta työvoimapalvelurakenneuudistuksen pilottina.”
Millainen sitten voisi olla työllisyyden edistämisen kuntaperusteinen tulevaisuus, johon pilottien myötä siirryttäisiin?
Kuntaliitto on valmistellut ratkaisua tähän syksyn aikana lähes 200 kuntakentän asiantuntijan kanssa. Myös se julkistettiin tiistaina.
Ydin on siinä, että kunnat paikallisina, monialaisina, demokraattisina sekä yleisen toimialan ja laajan verotulopohjan omaavina toimijoina muodostavat ainutlaatuisen ekosysteemin työllisyys- ja yrityspalveluille.
Työllisyyteen voidaan – ja pitää – tunnetusti vaikuttaa sekä kysyntää että tarjontaa lisäämällä. Kunnilla on mahdollisuus edistää näitä molempia laaja-alaisesti, samanaikaisesti ja lähellä. Juuri tästä syntyy kuntapohjaisen mallin lisäarvo.
Kuntien keinovalikoimaan kuuluvat muun muassa yrittäjyyden edistäminen, elinkeinoelämän ja sen tarpeiden tuntemus, kaavoituksen ja maankäytön valinnat, sivistyspalvelut, hankinnat ja monipuoliset investoinnit. Kun näihin nyt yhdistyy TE-hallinnon palvelut ja osaamisen vahvistaminen, kaikki voittavat – työpaikkaa tai työntekijää hakevat erityisesti. Samalla julkisten varojen käyttö tehostuu.
On selvää, että yhdyspintoja syntyy aina. Hyvinvointialueille siirtyvien sote-palvelujen yhteys työllisyyden edistämiseen on tietysti kyettävä turvaamaan, jotta työkyvystä voidaan huolehtia. Sama koskee jatkossakin muun muassa Kelan tehtäväkenttää.
Selvää myös on, että työllisyysvastuun ottaminen edellyttää kuntien yhteistyön tiivistämistä, kuten jo nyt alkavissa piloteissa tapahtuu. Se ei ole uutta ja ihmeellistä, vaan tuttua ja turvallista – kunhan luotetaan kuntiin eikä aleta sääntelemään tätäkään liikaa. Myös TE-palvelujen sisältöjä määrittävää lainsäädäntöä sekä ohjausta on tarpeen uudistaa mahdollistavampaan suuntaan.
Lopullinen askel uuteen, muttei kuitenkaan hyppyä tuntemattomaan, otetaan toivottavasti maan hallituksen päätöksin jo ensi keväänä. Mikäs sen parempi kuin käyttää myös kevään kuntavaaleissa ja niiden jälkeen energiaa siihen, mitä kaikkea kunta voi työllisyyden hyväksi tehdä!
