Piru ei asu vain yksityiskohdissa
Pirun sanotaan asuvan yksityiskohdissa. Varsinkin laajoissa uudistuksissa on joskus niin, että jos niiden hyväksyttävyyttä ja toteutettavuutta vaikeuttavia yksityiskohtia on tarpeeksi monta, piru saattaa valloittaa kokonaisuuden. Näin voi käydä, vaikka uudistusten tarve ja tavoitteet laajasti jaettaisiinkin.
Tämä on tullut mieleen sote-uudistuksen vaiheita eri rooleissa viimeisten 15 vuoden aikana mukana eläneenä. Huoli ei ole täysin hälventynyt myöskään niiden tietojen perusteella, mitä uusimmasta sote-sovusta on tihkunut.
Kun keskeiset asianosaiset, kuten kuntakenttä, on tällä kertaa pidetty suomalaiseen traditioon nähden poikkeuksellisesti valmistelusta sivussa, riskit kasvavat. Toivottavasti lausunnot on tiukasta aikataulusta huolimatta luettu ja huomioitu.
Otan pirullisista yksityiskohdista yhden esimerkin. Nyt valmisteltava malli lähtee jopa viimekertaista vahvemmin siitä, että kunta ja maakunta ovat toisistaan täysin erillisiä toimijoita. Ihmiset, joiden hyvinvointia molempien pitäisi edistää, alueet ja myös päättäjät ovat kuitenkin pitkälti samoja.
Asukkaiden itsehallintoon toisaalta kuuluisi, että alueellisten tarpeiden, olosuhde-erojen ja myös erilaisten valintojen mahdollistamiseksi kuntien ja maakuntien työnjaon pitäisi olla joustavaa. Tähän viittasi omassa lausunnossaan myös oikeuskansleri.
Nyt pöydällä olevassa esityksessä tämä kysymys koskee esimerkiksi ympäristöterveydenhuollon sekä oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämistä.
Tällä kertaa ympäristöterveydenhuolto on kuntien tehtävänä ja psykologi- ja kuraattoripalvelut maakuntien. Toisin ei saa kentällä sopia. Viime vaalikaudella tilanne oli päinvastainen: ympäristöterveydenhuolto maakunnille, kuraattorit ja psykologit kunnille.
Palaa mieleen edesmenneen valtiosihteeri Raimo Sailaksen lausahdus meille vuonna 2010 toteutunutta aluehallintouudistusta valmistelleille: ”Näissä asioissa ei ole oikeita ja lopullisia ratkaisuja.”
Kun hallituksen esityksissäkin lähtökohta on päinvastainen, kertoo se osaltaan, että objektiivisesti oikeaa ratkaisua ei taida olla. Ja kummankin kaavamaisen valinnan saama kritiikki lausuntopalautteessa kertoo myös siitä, että tarpeet kentällä ovat erilaisia.
Valtaosassa kuntia ympäristöterveydenhuollon nähdään jatkossakin sopivan parhaiten kuntien tehtäväksi. Mutta on alueita, joissa se on jo nyt osa sote-kuntayhtymää ja joissa sen siirtymistä maakunnille pidetään luontevana.
Vastaavasti kuraattorit ja psykologit ovat keskeinen osa oppilashuoltoa. Useissa kunnissa sekä näiden ammattilaisten omien järjestöjen lausunnoissa katsotaan, että kunta on myös jatkossa luontevin järjestäjätaho.
Näihin olisi yksinkertainen, kansanvaltaa ja alueiden erilaisuutta kunnioittava ratkaisu: luotetaan kuntien ja maakuntien omiin päättäjiin!
Samaa lääkettä kannattaisi käyttää moneen muuhunkin uudistuksen ongelmalliseen yksityiskohtaan, kuten tulevien maakuntien kireään ministeriöohjaukseen tai tiukkoihin rajoituksiin palvelujen tuottamistavoista päätettäessä.
Pirullisia yksityiskohtia jää tälläkin kertaa runsaasti myös eduskunnan ratkottavaksi. Aika näyttää, miten käy kokonaisuuden.
Sote-taivaalla lentelee myös musta joutsen. Jos korona jatkaa myllerrystään, mistä löytyvät ne etulinjan sote-johtajat ja muut ammattilaiset, jotka uudistuksen samanaikaisesti toimeenpanevat vuoden 2023 alkuun mennessä?