Ruotsissa uhkaavan ruokakriisin hätähuuto, Suomessakin toimet jääneet vajaiksi

Naapurimaassa Ruotsissa tuottajajärjestö soittaa jo hälytyskelloja uhkaavasta ruokakriisistä.

Nopea kustannusten nousu yhdistettynä jo pidempään jatkuneeseen maatalouden heikkoon kannattavuuteen ja alhaisiin pohjavesitasoihin näkyvät maassa jo akuuttina kriisinä. Suomi seuraa perässä eikä hallituksen kehysriihi tuonut riittäviä ratkaisuja nopeisiin hintojen nousuihin.

Ruotsissa viljelijä käytännössä maksaa leipäviljasta omasta pussistaan vajaa 200 euroa hehtaarilta, ihan vain tuottamisen ilosta. Lähi-idän kriisi on tuonut ruotsalaiselle maataloudelle arviolta jo liki 170 miljoonaa euroa lisäkustannuksia tähän mennessä ja jokainen uusi päivä kasvattaa summaa entisestään.

Suomessa tuottajat ovat kyselyissä jo kertoneet vähentävänsä tuotantomääriä noin 20 prosenttia kasvaneiden kustannusten takia. Kolme viidestä vähentää lannoitusta, puolet supistaa myyntikasvien viljelyä ja yksi viidestä pienentää viljelyalaa.

Näillä toimilla tuotostasot vähenevät reilusti.

Ratkaisut tiloilla on tehty pakon edessä, kun kustannuksia ei saada siirrettyä eteenpäin elintarvikeketjussa. Maanviljelijöiden yrittäjätulon arvioidaankin laskevan peräti 8 prosenttia. Harva olisi valmis moiseen palkanalennukseen.

Suomalainen ruoantuotanto ja huoltovarmuus ovat uhattuna.

Hallituksen kehysriihessä tehdyt päätökset jäivät maatalouden osalta riittämättömiksi.

Energiaveron palautukseen tehty korotus on suuruusluokaltaan 10 miljoonaa, kun kustannuskriisin kokoluokka on meillä Ruotsin tapaan satoja miljoonia euroja. Tuottajajärjestö on vaatinut akuuttiin kriisiin paljon isompia kriisipaketteja siinä onnistumatta. Tosin, kestävämpien ratkaisujen toivossa viljelijät ovat ymmärrettävästi kritisoineet rajusti kriisipaketteja.

Maatalouden ja ruokasektorin kriisi tulee näkymään tuontiruoan määrän kasvuna ja hintojen nousuna. Pitkäaikaiset kriisit myös ajavat tilat taloudelliseen ahdinkoon ja samalla lopettavien tilojen määrä nousee.

Suomalainen ruoantuotanto ja huoltovarmuus ovat uhattuna. Milloin tilanne on riittävän vakava, että hälytyskellot soisivat myös kaikilla puolueilla, elinkeinoelämällä ja kuluttajilla?