Timo Kaunisto:

Milloin ompi sopivaista moittia asiakkaansa?

Blogi

Ruokakeskustelu käy Suomessa ylikierroksilla. Tässä ei sinällään ole kovin paljon uutta. Mutta siinä, missä ennen tylytettiin suomalaista maataloutta korkeista hinnoista asetellaan elintarpeita nyt järjestykseen ilmastovaikutuksen vuoksi.

Pari keittiötä Helsingissä on uhannut vähentää lihan ja maidon käyttöä. Tästä vauhtia saanut mediakamppailu ällistyttää minuakin, mielestäni melko kokenutta ruokaviestijää. Luulin, että nämä sodat jäivät 1980-luvun ruokakorivertailujen ja 1990-luvun alun maataloustukikeskustelun jalkoihin.

Mutta koska ruoka on poliittista ja herättää suuria tunteita, kelpaa se edelleen some-kamppailujen käyttövoimaksi. Hyvästi vihapuhe, nyt elää lihapuhe!

Valtakunnansyyttäjälle näitä kirjoituksia ei kannata kiikuttaa vaikka virheitä vilisee.

Politiikan kannalta tilanne on jotenkin koominen, kun helsinkiläinen nuori kokoomusvaltuutettu Otto Meri vaatii vahingollisen maidonjuonnin lopettamista pääkaupungin kouluissa.

Meren vierellä istuu kokoomusvaltuutettuna Ulla-Marja Urho, Maito ja Terveys ry:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Jos punnittu ruokatieto ei kulje edes tuota matkaa, on epätodennäköistä, että se somehuutaminen saavuttaisi kuulijansa paremmin.

Murheellinen olen siitä, että muutama turha älähdys saa monen keskustalaisenkin poliitikon menettämään harkintakykynsä.

Ei ollut kovin väkeviä perusteita yliopistaruokalan lihakiellossa, mutta mitäs mieltä on syyllistää siitä kaikki Helsingin seudun miljoona kuluttajaa?

Eivät nämä kasvismafiapuheet ja provosoivat metsästyskuvat suuremmin ruoki positiivista mielikuvaa aikuisesta keskustelukulttuurista.

Ja kyllä tiedän, että politiikka elää vastakohdista ja uhkien paisuttelusta mutta ehkä hieman suhteellisuutta vastuun paikoilta, kiitos.

Hyvää maatalousviestintää edusti kurssitoverini tutkija Perttu Virkajärven analyyttinen haastattelu lihan- ja maidontuotannosta Ilta-Sanomissa. Virkajärvi esitti faktoja ja kumosi uskomuksia – molempia tieteellisin perustein. Tämä tyyli vahvisti luottamusta suomalaiseen laadukkaaseen ruokaketjuun.

On myös hyvä muistuttaa, että suomalaisen kuluttajan suhde kotimaiseen ruokaan on varsin terve ja positiivinen. Oma keskustelunsa on sitten se, miksi tuo luottamus ei tuo tulosta tuottajan pöytään.

Terve merkki on sekin, että S-ryhmä lopettaa halpuuttamiskampanjansa. Osuuskaupan viiden vuoden hintasota johti markkinaosuuden menettämiseen.

Samoin kävi sosialidemokraateille, jotka vuosien 1987 ja 1991 eduskuntavaaleissa kampanjoivat suomalaisen ruoan halventamisella. Kummassakin vaalissa meni 100 000 ääntä ja poliittinen hegemonia suli. Joka ruokaan tarttuu, se ruokaan hukkuu.

Kuluttajaa ei kannata aliarvioida ruokamarkkinoilla. Hän on aiempaa valistuneempi, kokeilunhaluisempi, vaativampi ja luottaa faktoihin. Jos niitä ei löydy, ne etsitään.

Meillä suomalaisilla talonpojilla ei ole mitään hävettävää, kunhan muistamme, että erilaisuus ja erilaiset arvovalinnat vahvistavat myös omaa tuotantoamme.

Timo Kaunisto Timo Kaunisto on elämälle utelias alkiolainen talonpoika ja keskustan ex-varapuheenjohtaja Hämeenlinnasta.