Valmet lomauttaa Suomessa 2 400 työntekijää
Konepajayhtiö Valmet on saanut päätökseen lomautuksia koskevat muutosneuvottelut.
Yhtiö lomauttaa Suomessa noin 2 400 työntekijää. Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana.
Valmetin mukaan tavoitteena on turvata yhtiön kannattavuus ja kilpailukyky sopeuttamalla kapasiteettia ennakoitua matalampaan työkuormaan. Työkuormaan vaikuttavat muun muassa asiakkaista johtuvat projektien siirtymiset sekä paperi- ja kartonkikonemarkkinoiden heikko kysyntä.
Yhtiö sanoi huhtikuun lopulla, että muutosneuvottelujen piirissä oli noin 2 400 työntekijää kaikista henkilöstöryhmistä useilla paikkakunnilla Suomessa.
Valmetilla on Suomessa noin 5 900 työntekijää.
Valmet kertoi huhtikuun lopulla tulosjulkistuksessaan, että yhtiön saadut tilaukset vähenivät alkuvuonna 18 prosenttia vuoden takaisesta.
Valmet arvioi tuolloin, että makrotalouden ja geopolitiikan epävarmuuden vuoksi yhtiön asiakkaat ovat todennäköisesti jatkossakin valikoivia investointipäätöksissään.
Torstaina Valmet ilmoitti myös, että sen muutosneuvottelut Ruotsissa ja Puolassa ovat ohi.
Yhtiö muun muassa sulkee Sundsvallin tuotantoyksikön Ruotsissa ja tekee muutoksia toimintoihinsa Ruotsin Göteborgissa ja Puolan Jelenia Gorassa.