Monipaikkaisuuden kaiho
Pandemia on johtanut etätyön räjähdysmäiseen lisääntymiseen. Etätyön lisääntyminen puolestaan on nostanut keskusteluun monipaikkaisuuden taikasanan.
Olen ymmärtänyt, että erityisesti keskustan piirissä monipaikkaisuutta pidetään suorastaan ihmeitä tekevänä ratkaisuna maaltapaon ongelmiin. Kuluneen vuoden tilastojen mukaan näyttääkin, että esimerkiksi Helsingin kasvu on koronan aikana hidastunut.
Järjestin syyskuussa 125 000:lle Twitter-seuraajalleni kyselyn, jossa tiedustelin: “Aiotko muuttaa nykyisestä asuinkunnastasi tekemään etätyötä johonkin toiseen kuntaan?”
Kahdeksassa tunnissa sain 968 vastausta, joiden jakauma oli “Kyllä” 12 %, “En” 73,5 % ja “En osaa sanoa” 14,5 %.
Kyselyni ei tietenkään ollut mitenkään tilastollisesti edustava eikä luotettava, mutta ehkä se jotakin osaa suomalaisesta mielenmaisemasta heijastaa. Kaksitoista prosenttia on melkoinen osuus etätyöntekijöistä varsinkin, jos “aikominen” oikeasti pitää paikkansa.
Kyselyssä jäi kuitenkin auki, mistä mihin vastaajan oli aikomus muuttaa. Voihan olla, että suunnitelmissa on pikemminkin muutto keskuskaupungista naapurikuntaan kuin maaseudulle. Tämä vaatisi lisäselvitystä, ennen kuin innostumme piirtämään muuttovirtagraafeja uusiksi.
Uusi tieto- ja viestintäteknologia tuo ihmiskunnalle uutta vapautta paikasta ja ajastakin. Kätevästi mukana kulkevan älylaitteen avulla työtä voi tehdä missä ja milloin hyvänsä.
Tämä on sivilisaation historiassa kumouksellista: työ irtoaa konttorista.
Mutta irtoaako se käytännössä – ja jos, niin keneltä?
Etätyöhurmoksessa unohtuu helposti, että työntekijöiden enemmistö on edelleen sidottu aikaan ja paikkaan.
Sosiaali- ja terveysala, liikenne, rakentaminen, vähittäiskauppa ja suuri osa palvelualoista edellyttävät työntekijältä läsnäoloa, ja on vaikea nähdä tilanteen olennaisesti muuttuvan – etenkin, kun hyvinvointipalvelujen tarve ja kysyntä ovat kovassa kasvussa.
Yhtä helposti unohtuu, että etätyötä tekevät ensi sijassa hyväpalkkaiset asiantuntijat ja tietotyöläiset. Lähityöläisten keskimääräinen tulotaso on etätyöläisiä selkeästi alempi.
Tämä kannattaa pitää mielessä, jottei työelämään aukea uutta digitaalista kahtiajakoa.
Toinen ihmistä paikkaan sitova tekijä on perhe. Varhaiskasvatus- tai kouluikäisiä lapsia ei kovin hanakasti lähdetä siirtämään vasta hankittujen kaverien piiristä uuteen asuinympäristöön, eivätkä ruokakunnan aikuisistakaan välttämättä molemmat tee etätyötä.
Monipaikkaisuus antaa lisää vapautta ensi sijassa niille, joiden elämässä on jo valmiiksi tavanomaista enemmän vapautta erilaisista sitoutumuksista.
Vapaus on ihmisen ikiaikaisen kaihon kohde, ja monipaikkaisuuden ajatus on hieno ja kannatettava.
En kuitenkaan usko, että etätyön mahdollistama elämän ja työn monipaikkaisuus tulee kääntämään globaalia kaupungistumistrendiä miksikään. Jos sitä halutaan kääntää, tarvitaan muita keinoja.
Mitä ne olisivat, en tiedä.