Pohjolan yhteys on Suomelle tärkeä

Svenska Dagen – Ruotsalaisuuden päivä on ollut Suomessa juhlinnan aiheena 6. marraskuuta 1908 lähtien. Juhlapäivä korosti silloin kieliryhmiä erottavia tekijöitä.

Oltiin kaukana nykyisen juhlinnan aiheesta – kaksikielisen isänmaan kunnioittamisesta ja suomenruotsalaisten oikeudesta oman kielensä käyttöön.

Ruotsalaisuuden päivä nostaa aina esiin Suomen suhteen muihin Pohjoismaihin. Se on teema, joka silloin tällöin pitäisi perata perusteellisesti.

Nyt siihen on enemmän aihetta kuin pitkiin aikoihin. Euroopan yhdentymisessä eletään alueellisen yhteenkuuluvuuden ja samastumisen aikaa.

Euroopan Unionin poliittinen esityslista on alueellisesti eriytynyt. Eteläisen Euroopan haasteet poikkeavat pohjoisen Euroopan haasteista, ja vaikka haasteet yhdistäisivätkin niin ratkaisut erottavat.

Suurten muutosten aikana vetoaminen eurooppalaiseen yhteenkuuluvuuteen ja identiteettiin voi vahvistaa tarvetta kansallisten erityispiirteiden korostamiseksi.

Etsittäessä muista kansallisuuksista erottavia tekijöitä on vaarana kansalaisten leimaaminen etnisen taustan, kielen tai uskonnon perusteella.

Kun Euroopan valtiot ovat nykyään kansallisuuksien ja uskontojen sulatusuuneja, kansallishenkiset ajatukset jakavat valtioita ja niiden kansalaisia aiempaa enemmän.

Euroopassa on nähty, millaista voimaa populistiset liikkeet ottavat yhdistäessään taloudellisen epävakauden erilaisten vähemmistöjen uhkaan.

Pohjoismaat ovat Suomen ja Ruotsin 1995 alkaneen EU-jäsenyyden jälkeen jättäneet Pohjolan yhteyden etsimisen vähemmälle. Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta on pidetty hengissä vastaisen varalta. Yhteistyötä on harrastettu vanhojen rakenteiden puitteissa.

Hiljaiselo on ollut ymmärrettävää. Erottavia tekijöitä on ollut paljon. Suomi, Ruotsi ja Tanska kuuluvat EU:hun, Norja ja Islanti eivät.

Norja, Tanska ja Islanti ovat NATOn jäseniä, puolueettomat Suomi ja Ruotsi ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään. Suomi kuuluu euroalueeseen, muut Pohjoismaat eivät.

Suomen suurta poliittista linjaa on ohjannut halu kuulua EU:n ytimiin, jonne ajoittain on pyritty muiden Pohjoismaiden ohi ja niistä välittämättä.

Tämän poliittisena seurauksena tarkkailemme lähialueidemme kehitystä ja pohjustamme ratkaisujamme jättäen osin hyödyntämättä omat kokemuksemme.

Perinteisessä kolmiossa – Tukholma, Berliini ja Moskova – on Berliini EU- ja Bryssel-yhteyden takia noussut tärkeäksi. Näin ei tapahdu Suomen historiassa ensimmäistä kertaa.

Yleensä sitä vaihetta on Suomessa seurannut pohjoismaisen yhteenkuuluvuuden korostuminen.

Suomen perinteinen geopoliittinen asema sekä kansallinen ja kansainvälinen identiteetti Pohjoismaiden ja Venäjän välillä on jäänyt vähälle päivittämiselle.

Kiinnostavaa ei ole vain se, miten päivitämme tilannetta. Kiinnostavaa on myös se, miten Venäjällä ja Ruotsissa päivitetään Suomen asemaa Suomena.

Samalla pitää muistaa, että läntisestä naapurimaastamme katsoen Suomi on myös historiallinen ”Itämaa”, ja itäisen naapurimaan katsannossa Suomi on Pohjoismaa.

Ruotsalaisuuden päivänä vaalitaan tärkeitä arvoja, kunnioitetaan suvaitsevaista ja pohjoismaista Suomea.