Kehityspolitiikka ja muuttoliike

Suomessa vieraili pari viikkoa sitten viisaita ajatuksia esittänyt mies: YK:n ruokaohjelman pääjohtaja, entinen Togon pääministeri Gilbert Houngbo.

Koulutuksensa, taustansa ja YK-järjestelmän tarjoaman valtavan tieto- ja kontaktimäärän pohjalta Houngbo osaa arvioida maailman ja etenkin oman maanosansa kehitystä paremmin kuin me suomalaiset. Hänen viestinsä kannattaa siis noteerata.

Houngbon mukaan Afrikassa on meneillään väärä kehityssuunta. Suuret kaupungit houkuttavat nuoria ihmisiä pois maaseudulta, missä elämä on toki vähemmän viihteellistä ja vaatimattomampaa, mutta turvallista ja ekologisesti kestävämpää. Suurkaupungissa monet törmäävät huonoihin ilmiöihin: rikoksiin, huumeisiin, prostituutioon ja orjakauppaan.

Kun unelma paremmasta elämästä suurkaupungissa osoittautuu illuusioksi, sinne päätynyt nuori lähtee pyrkimään kohti uutta illuusiota: parempaa elämää Euroopassa. Siinä suuri syy meneillään olevaan tilanteeseen Välimerellä.

Jos kansainvaellus halutaan saada hallintaan, tulee panostaa kehittyvien maiden maaseudun kehittämiseen.

Toinen tarpeellinen keino on tietysti palata normaaliin kansainväliseen järjestykseen, lopettaa parempaa elämää etsivien nimittäminen pakolaisiksi ja tehdä loppu turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä – väärinkäyttö heikentää todellisten pakolaisten asemaa.

Houngbon viestiin sisältyy muuttoliikkeen hallinnan lisäksi toinen vakavasti otettava seikka. Maaseutu, elintarviketuotanto ja uusiutuva energia ovat tämän vuosisadan megatrendejä.

Maaseudun kehitys ratkaisee globaalin kehityksen, jonka ongelmat ovat 30 vuodessa – siis hätkähdyttävän lyhyessä ajassa – kärjistyneet, kun tiukoista kehitysmaiden väestönkasvua rajoittavista vaatimuksista luovuttiin Kairon kehityskonferenssissa 1986. Nyt seuraukset näkyvät liikaväestönä.

Globaalipolitiikan pitäisi puuttua kahteen suureen kehityksen vinoutumaan: hallitsematon väestönkasvu pitää lopettaa ja kehitysmaiden maaseudun mahdollisuudet ottaa käyttöön.

Kuuntelin hiljattain suomalaisen yliopiston kansainvälisesti arvostettua tutkijaa. Jo lyhyellä aikavälillä pystytään 90%:lle maailman asukkaista järjestämään energia aurinko- ja tuulivoimalla sekä uusiutuvalla biomassalla. Kaikki toivo ei siis ole menetetty.

Tämä osa ihmiskunnasta asuu sillä ilmastovyöhykkeellä, jossa väestö voimakkaasti kasvaa ja jossa viime vuosikymmenet ovat merkinneet kiihtyvää uusitumattomien luonnonvarojen kulutusta ja laajojen korvaamattomien ekosysteemien tuhoamista ruuan tuotannon ja puupeltojen tieltä.

Tämäkin ympäristölle ja ihmiselle vahingollinen kehityssuunta voidaan pysäyttää, kun kehittyvissä maissa saadaan maanomistusolot kuntoon, energiankäyttö perustumaan uusiutuviin lähteisiin, ihmiset hyötymään oman kotiseutunsa kestävästä kehittämisestä ja luodaan hyvä paikallinen hallinto ja demokratia. Kyse on alkiolaisesta politiikasta globaalissa mittakaavassa.

Suomen ulkoministeriössä laadittiin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen johdolla vuonna 2007 Matti Vanhasen II hallituksen kehityspoliittinen ohjelma, joka muistutti Gilbert Houngbon ajattelua.

Silloin kaikki kotimaassa verovaroin elävät kehitysjärjestöt, vihreät, vasemmistopuolueet, yliopiston kehitysmaatutkimuksen professori ja vieläpä muistaakseni Espoon piispakin haukkuivat ohjelman, suurin osa sitä edes lukematta, KEPA:n neuvojen pohjalta.

Nyt kun saimme YK:sta ja Afrikasta korkean vieraan, joka puhui Väyrysen tavoin globaalia alkiolaisuutta, arvostelijat ovat ääneti. Onko tapahtunut ajattelun kehitystä vai onko kyse siitä, että ei ole poliittisesti korrektia arvostella afrikkalaista YK-johtajaa?

Houngbon kaltaiset johtajat yrittävät ratkaista Afrikan ongelmat muutoin kuin siirtämällä afrikkalaiset ihmiset pois kotoaan. Toinen ratkaisumalli siirtää Afrikan ongelmat Eurooppaan sen lisäksi että ne jäävät myös Afrikkaan.

Jos nykymeno jatkuu, Suomessa voi olla 2030-luvulla yli 2 miljoonan ihmisen metropoli – ja onnellinen Helsingin pormestari. 

Vakavasti ottaen: kun Suomessa toimittajat, tutkijat, kansanedustajat ja pormestarit alentuvat keräämään irtopisteitä toistensa alueita ja niiden ihmisten ominaisuuksia arvostelemalla, on hyvä, että maailmassa on johtajia, jotka ovat huolestuneita todella suurista yhteisistä kysymyksistä.

Suomalaiselle yhdyskuntarakenne-uskontoa puivalle eliitille olisi tarpeen Kyösti Kallion neuvo: ”Pitäisi osata katsoa tunkion ylitse.”