Ihmettelijästä ei ole päättäjäksi
Sosiaalisen median läpimurto poliittiseen viestintään vaikutti joskus vuosituhannen alussa tarpeelliselta ja innostavalta jutulta.
Tarkoitan jo varsinaisten sovellusten edeltäjiä kuten keskustelupalstoja ja muuta alkeellisempaa yhteisönmuodostusta. Lyhyessä ajassa tämä läpimurto näyttää kuitenkin pilanneen poliittisen keskustelutavan ja peräti tyhmistäneen suuren osan jopa korkeimman valtioelimen, eduskunnan jäsenistä.
Sosiaalisen median alkuvaiheen voima syrjäytti asiapentit, numeroniilot ja aatemaailman syväporautujat. Puolueet ja kansalaiset saivat voimaantumista ja elämyksiä siitä, että joku ihminen osasi ottaa kuvia itsestään ja liittää niihin tunneviestejä.
Ihan kaikista ei kuitenkaan ole sosiaalisen median trendinrakentajiksi ja uusiksi sannamarineiksi.
Mutta on sosiaalisen median keskustelutapa tuonut kuitenkin yhden varman keinon ihan kaikkien poliitikkojen käytettäväksi. Se on asioiden näyttävä ihmetteleminen, jonka useimmiten toivotaan saavan aikaan lukijan eli ns. ”yhteisön” joukossa tunnereaktion, joka tuo ihmettelijälle sympatiaa ja ääniä.
Useinkin tavataan hallituspuolueen kansanedustaja ihmettelemässä ja hämmästelemässä laki- tai budjettiasiaa, joka on hänen omalle vaalipiirilleen ja kotikulmilleen vahingollinen.
Tällaisessa tapauksessa ihmetteleminen on inhimillistä ja tähtää mandaatin uusimiseen, mutta pahus vieköön jos joku muistaakin kysyä, miten edustaja vain hiljattain twiittaili ja hehkutti hallitusneuvotteluissa saaneensa kaikki tärkeät asiansa huomioon otetuiksi.
Joku voi myös kysyä, meinaatkos myös tehdä jotakin, mutta nykyään tällaiset kansalaiset ovat ilmeisesti jo vähemmistä.
Oppositiokin pääsee vähemmällä, kun tyytyy ihmettelemään hallituspuolueiden edustajien ihmettelyä.
Mutta ei ihmettely asioita auta. Pitää olla politiikan ja tekojen taitoa. Niiden avulla keskustakin aikanaan nousi ja niiden puutteessa se on taantunut.
Joskus neljä-viisi vaalikautta sitten laskeskelimme kollegojen kesken, että suunnilleen 20–25 kansanedustajan joukko ratkoo eduskuntatyön lopputulokset. Nyt tuo joukko on edelleen supistunut, koska suuri osa politiikan toimijoista on alkanut pitämään ihmettelyä riittävänä työntekona, jos sen avulla on muodostunut kokemus äänten saamisesta.
Suomessa on nyt edessä sellaiset ajat, että ihmettelyt on syytä jättää sikseen ja kouluttautua oikeaksi päättäjäksi.
Sinä, kansan edustaja päätöksenteon eri portailla: ensi kerralla kun tunnet ihmettelyn tarvetta (”Miksi opetushallitus on olemassa? Miksi tässä pihvipaketissa lukee valmistusmaa EU? Budjettini on kyllä 12 miljardia alijäämäinen, mutta kuinka paljon se olisi jos nykyinen hallitus olisi edellinen hallitus?”), niin jätä somepäivitys tekemättä ja sen seuraamisesta säästyvällä ajalla lue lainsäädäntöä, budjettia, taustatietoa ja tee valiokunnan tai kunnanvaltuuston kokouksessa perusteltu vastaesitys. Haasta vallitsevat olot ja omankin puolueesi kanta, ellei se ole järkevä.
Politiikan on palattava politiikkaan, tekojen tultava keskiöön ja päätöksenteon foorumeista on tultava asiallisia. Vasta sitten ne voivat tuottaa tuloksia ja tulla taas kiinnostuksen arvoisiksi.