Kunnan ja hyvinvointialueen suhde vaatii pariterapiaa
Vuosikymmeniä työstetty sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on pian maalissa ja olemme uuden ajan kynnyksellä. Samalla kuntakentällä tunnelmat tuntuvat kiristyvän johtuen pääosin siitä syystä, että sekä hyvinvointialueet että kunnat yrittävät optimoida omat rahoituspohjansa. Se on oikeutettua ja pragmaattista, mutta loitontaa samalla näiden toimijoiden välistä yhteyttä.
Kunnissa ei koeta oikeudenmukaisena tulevia kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen laskentaperusteita. Mitä suuremmat sote-kustannukset ovat nyt sitä alhaisempi on kuntien rahoitus tulevia vuosina.
Kun taustalle lisää vielä sen, että eritoten sote-kuntayhtymäalueilla viime vuodet on väännetty niin alijäämistä kuin palkkaharmonisoinnista, alkaa railolla olla mittaa. Vaarana myös on, että organisaatioiden myllerryksessä hukkaamme yhteisiä päämääriä ja kumppaneita.
Tämä turmiollinen railo on tulevina vuosina kurottava umpeen.
Hyvinvointialueuudistus oli ehdottoman tarpeen tehdä
On löydettävä perimmäinen ajatus siitä, että kunta ja hyvinvointialueet ovat palvelemassa alueensa ihmisiä. Kunnissa tuotetaan edelleen ne tärkeät arkipalvelut, jonka myötä mahdollisimman monen toimintakyky pysyy kunnossa, elämässä riittää mielekkyyttä ja ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa lähiympäristöönsä. Toisaalta hyvinvointialue tuottaa jatkossa yhden tärkeimmän palvelun kuntalaisen kannalta: avun ja turvan.
Uskallan ennakoida, että tulevat vuodet kunnissa ja hyvinvointialueilla ovat kasvukipuisia ja uusia rooleja haetaan. Hyvinvointialueen valtuutetuilla saattaa olla vaikeuksia olla nimenomaan hyvinvointialueen valtuutettuja eikä kuntapoliitikkoja ja ajatella siten koko hyvinvointialuetta.
Jatkossa puumalalaisen aluevaltuutetun on osattava miettiä mikkeliläisten sosiaalipalveluja ja pieksämäkeläisten puolestaan Puumalan hammaslääkärivastaanottoa.
Hyvinvointialueuudistus oli ehdottoman tarpeen tehdä. Nykymallit eivät olisi enää pitkään toimineet ainakaan pienissä ja keskisuurissa kunnissa ilman laajamittaisesti eskaloituvaa kuntatalouskriisiä.
Tätä voi havainnollistaa sillä, että sote-kuntayhtymän loppulasku voi olla samaa luokkaa kuin jäsenkunnan varhaiskasvatuksen toimintakulut koko vuoden ajalta. Kriisin viitteet olivat selvästi esillä jo vuonna 2019, kunnes tuli korona ja todellista tilannetta vääristäneet koronatuet kunnille.
Sanomani on se, että kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnallisen ja henkisen railon vaarat tulee murrosvaiheessa tunnistaa. Railot ovat hyvinvoinnin ja yhteiskunnan kokonaistehokkuuden näkökulmasta haavoittavia ja siksi alueiden uusi suhde ansaitsee huolellista työstämistä.
Osa tätä työtä on rahoitusjärjestelmään korjaaminen ja sitä kautta oikeudenmukaisen polun rakentaminen. Henkisen ja toiminnallisen yhteyden hoitaminen on vähintään yhtä tärkeää.