Kuntien valon vuodet ja paikan henki
Lähes viikoittain julkaistaan tilastokuvauksia ja karttamallinnuksia siitä, kuinka voimakas suomalaisen yhteiskunnan ikärakenteen muutos on.
Muutosta ei käy haastaminen. Usein tässä yhteydessä kuitenkin virheellisesti annetaan kuva siitä, että kuntakenttä olisi jollain tapaa staattisesti ottanut vastaan muutosta ilman sopeutumista.
Luotu mielikuva on pääosin virheellinen. Tässä kirjoituksessa kuvaan kuntien muuttuvaa roolia.
Suomalainen kunta on hybridi kumppanuustoimija. Esimerkiksi Puumalan kunta on jo vuosia ostanut mm. kirjasto- ja maaseutupalvelut Mikkeliltä, sote-palvelut ja ympäristöterveydenhuollon palvelut seudullisilta kuntayhtymiltä ja kaavoituksen yksityisiltä.
Palveluiden käyttäjien – maltillisesti – vähetessä ja resurssien pienetessä on voimia yhdistetty. Lisäksi naapurikunnan kanssa jaamme yhteisen elinkeinokehittäjän ja toiselta naapurilta ostamme kuntakokeilun merkeissä työllisyyspalveluita.
Valtaosan kulttuuri- ja tapahtumatoiminnasta ostamme suoraan tai avustuskumppanuuden kautta puolestaan järjestöiltä ja yksityisiltä toimijoilta.
Ilman heitä tapahtumakalenteri olisi niukka ja nafti. Markkinointia teemme puolestaan yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Tämä sopimuksellinen kumppanuusrooli vahvistuu suomalaisissa kunnissa tulevina vuosina, samoin sopimushallinnan osaaminen.
2030-luvun kunnassa korostuu myös työllisyyspalveluiden ja elinkeinopalveluiden yhteen saattaminen – vihdoinkin!
Odotan tämän uudistuksen tekemistä erityisellä innostuksella. Mielestäni tavoitteena pitää olla kasvupalvelut, joissa yritysten neuvonta- ja kehityspalvelut sekä työllisyyspalvelut toimivat paikallisesti ja saumattomasti.
Organisatorisen muutoksen ohella – ja ehkä jopa tärkeämpääkin – on työllisyyspalveluiden kulttuurisen muutoksen tekeminen.
Olemme siis matkalla kohti kuntia, joissa olennaista on paikan henki – tutkijoiden termein sence of place.
Tulevien vuosien varjot ovat etenkin korjausvelkaisissa ja tiloiltaan liian suurissa, kuntaomisteisissa kiinteistöissä.
Menestyviä ovat ne kunnat, joiden kiinteistökanta on pidetty ajan tasalla sekä kunnoltaan että kapasiteetiltaan.
Epävarmuustekijä lisäksi on se, miten oikeudenmukaisesti ja yhtäläisen periaattein sote-alueiden ja kuntien vuokrasopimukset saadaan laadittua.
Elämme näiden sopimusten osalta kriittisiä hetkiä ja vaihtelua kuntakentältä löytyy merkittävissä määrin.
On myös syytä noudattaa varovaisuutta uusien kiinteistöjen hankinnassa, mikä onkin haasteellista, kun kirkonkylien raiteilla alkaa olla enenemässä määrin tarjontaa tyhjistä liikekiinteistöistä, ja joiden edelleenjalostamiseksi kuntaa huudetaan apuun.
Ydinrooliin ovat nousemassa opetuspalvelut, niin taloudelliselta painoarvoltaan kuin erottautumiskyvyltään. Parhaat koulutuskunnat vetävät imuunsa nuoret ja perheet ja sen näkee myös väestökartoilta.
Myös pienen kunnan opetuspalvelut voivat olla omaleimaisia, kiinnostavia ja erottuvia.
Etelä-Savossa esimerkiksi useammalla lukiolla on jokin erityispainotus, minkä turvin on pystytty nostamaan kiinnostavuutta ja jatkamaan lukio-opetuksen elinvuosia.
Olemme siis matkalla kohti kuntia, joissa olennaista on paikan henki – tutkijoiden termein sence of place.
Yhteistyötä tehdään organisoidusti moniin suuntiin, asiakkaat ja yhteisö ovat keskiössä ja ydintoiminnot kiteytyvät sivistyksen ja elinvoiman vahvistamisen ympärille.
Paikan henki on pääoma, jolla moniulotteiset toiminnot punoutuvat yhteen. Eri toimijoilla on sama suunta ja visio tulevasta.
Ei yksinkertaista, mutta huiman innostavaa!
