Saako kaupunkiinsa rakastua, saako sen muuttumista surra?

Mielipide

Maailman kaupungit ovat suuren haasteen edessä: miten yhdistää kasvu ja tehostaminen kaupunkilaisten haluun vaalia kotiseutunsa arvoja? Helsingissä muutosvoimat tuntuvat. Saako muutoksen edessä tuntea tuskaa ja surra?  

Tunteiden, affektien tutkimus on suosittua, mutta kaupunkisuunnittelussa vaiettu aihe. Julkisuudessa tunnepuhe näyttäytyy nostalgiana ja rationaaliselle suunnittelulle alisteisena. Silti helsinkiläisellä on oma sielunmaisemansa.

Ihmisiä yhteiskuntaluokasta riippumatta yhdistää toive asua arvokkaassa ympäristössä, taloudellisten resurssien ja mieltymysten mukaisesti. Omalta tuntuvan kodin löytyminen on kuin rakkaus, joka leimahtaa ja syvenee vähitellen kiintymykseksi koko kaupunkia kohtaan.  

Pettymys on suuri, kun ikkunan eteen nousee massiivinen uudisrakennus, lähikallio räjäytetään ja oma luontopolku häviää.

Syntyy tunnereaktio: oman kotikonnun puolustaminen. Muutosten vastustaminen, nimbyily, mielletään rikkaiden itsekkyydeksi ja se on helppo vaientaa.

Kyse ei ole kuitenkaan luokka-aspektista vaan tunteista: täydennysrakentamista seuraava ympäristön tuhoaminen surettaa niin Kontulassa, Vuosaaressa ja Myllypurossa kuin Katajanokalla, Töölössä ja Hakaniemessä.  

Luokka-asema näkyy tiedonhallinnassa. Vähemmän koulutettujen on hankala löytää kaupungin nettisivujen syövereistä oikeat kaaviot ja piirrokset, lukea niitä ja ymmärtää päätöksentekoa. Työläs selvitystyö turhauttaa, koska rakennuspäätökset tehdään asukkaista huolimatta.

Rakennuttajilla ja suunnittelijoilla on mahdollisuus muuttaa miellyttävämpään ympäristöön tai viettää aikaa kakkosasunnolla, kun oma lähialue muuttuu tunnistamattomaksi. Kaikilla tätä vaihtoehtoa ei ole.  

Ihmisten mielipiteillä on merkitystä. Vastakkainasettelun voi torjua. Oikeudenmukaisuuden kokemus liittyy päätösprosessin avoimuuteen. Epätyydyttävätkin ratkaisut hyväksytään, jos perustelut ovat rehellisiä ja vakuuttavia. Helsingin asukkaistaan piittaamaton, rakennusyhtiöitä hyödyntävä politiikka jättää pitkän ja katkeran jälkimaun vuosikymmeniksi.  

Kun kaupunkia kehitetään kilpailuin, korostuu rakentamisen tehokkuus ja taloudellinen kannattavuus. Tarvitaan muutakin kehikkoa.

On panostettava laatukriteereihin, yhteisten keskustelualustojen luomiseen ja avoimeen vuorovaikutukseen. Parasta tulevaisuutta rakennettaan siten, että suunnittelua ohjaavat arvot avataan laajalle keskustelulle. Se on kansanvaltaisen politiikan kovaa ydintä.  

Me toivomme, että Helsinki ei uhraa historiallisia arvojaan, luonnonläheisyyttään ja inhimillisiä mittasuhteitaan lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn alttarille. Haluamme nauttia kauneudesta omassa lähiympäristössämme, ilman pakkoa matkustaa Porvooseen ja Tammisaareen tai Pariisiin, Wieniin ja Roomaan kaupunkikulttuuria hengittämään.  

Laura Kolbe, Euroopan historian professori, kaupunginvaltuutettu (Hki) 

Katriina Järvinen, tietokirjailija, psykoterapeutti 

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen