Mauri Pekkarinen:

Kaasuautojen yleistymistä on vauhditettava

Blogi

En muista, milloin olen kehunut edellisen kerran vasemmistoliiton johtoa. Nyt sen teen.

Puheenjohtaja Andersson oli näet viime viikon vaihteessa biokaasuautojen asialla. Ja se on tunnustuksen paikka. Vielä kun saisi myös hallituksen toimimaan asiassa.

Välillä tuntuu siltä, että Suomessa on hurahdettu odottamaan, että kyllä kaikki autot ovat tuota pikaa sähköllä toimivia.

Tulevat kyllä olemaan, mutta eivät ehkä ihan niin nopeasti, kuin monet luulevat.

Osallistuin aivan äskettäin tilaisuuteen, jossa oli mukana Euroopan parhaimpia asiantuntijoita.

Sähköllä kulkevan liikenteen osuuden nouseminen 35 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä on valtavan kovan ponnistuksen takana myös Euroopassa.

Näin on, vaikka 2030-luvulle tultaessa fossiilisella polttoaineella kulkevia autoja ei valmistettaisi enää lainkaan.

Sähköä on jatkossa mitä todennäköisemmin riittävästi käytössä.

Toisin on laita akkuteollisuuden. Sen nopea kasvu on nykynäkymin rajallista.

Tästä syystä esimerkiksi biopohjaisille nestemäisille polttoaineille ja biokaasulle löytyy liikenteessä vielä pitkäksi aikaa kysyntää.

Molempien päästöt kun ovat aika lähellä nollaa. Ja aivan nollapäästöihin ei päästä sähkölläkään.

Jospa siis hallitus panisi nyt toimeksi ja ryhtyisi vauhdittamaan kaasun latauspisteiden rakentamista.

Asiassa etenemisen vauhti on ollut kaikkea muuta kuin hallitusten – edellisen ja nykyisen – lupaukset.

Edistyminen asiassa edellyttää myös kaasuautojen verotuksen tarkistamista.

Perustelu, että biokaasuautoihin kelpaa juoksuvoimaksi myös fossiilinen kaasu, eikä käyttövoimaveroa voisi kaasuautoilta siksi kokonaan poistaa, on huono.

Ensiksikin, fossiilinen kaasu tuottaa päästöjä vain 60 prosenttia fossiilisiin nestemäisiin verrattuna.

Toiseksi, verotettakoon fossiilista kaasupolttoainetta vähän enemmän niin se auttaa biokaasun osuuden nousua pääasialliseksi liikennekaasuksi. Sitä kohti tulisi kulkea.

Stubbin sanoin ”kolmas pointti” on siinä, että jos jossakin EU-maassa – niin juuri Suomessa –, biojakeisiin perustuva biokaasun tuotantoa tulisi nyt eri tavoin tukea.

Rahaa tähän voisi ottaa poistamalla nykyinen hölmö veronpalautusmenettely. Siis se, että suurille ja vain suurille yrityksille maksetaan noin 70 miljoonan euron veronpalautus fossiilisen polttoaineen käytöstä.

Uusiutuvaan kaasuun verrattavaa kaasua saatetaan jo pian valmistaa Suomessa ja Saksassa kehitystyön alla olevalla teknologialla hiilidioksidista, vedystä ja sähköstä.

Jos tämä teknologia tekee läpimurron, silla voi olla suuret mahdollisuudet.

Sen onnistumisen yksi edellytys on, että siihen tarvittavan sähkön tarjonta muuttuu nykyistä vaihtelevammaksi, jolloin sen hinta olisi lähellä nollaa.

Tällainen halpa ja heikosti varastoitava ”ylitarjontasähkö” voitaisiin sitten muuttaa helposti varastoitavaksi liikenteen polttoaineeksi.

Mauri Pekkarinen Mauri Pekkarinen (kesk. / Renew Europe) on Euroopan parlamentin jäsen. Hän jättäytyi pois eduskunnasta pitkän kansanedustajauran jälkeen keväällä 2019.