Jyväskyläläiset esittävät Arttu Laaksosta keskustaopiskelijoiden liittohallitukseen – ja kannustavat muitakin kisaan

Keskustaopiskelijat

Jyväskylän keskustaopiskelijat (JOK) esittää keskustaopiskelijoiden liittohallituksen jäseneksi Arttu Laaksosta.

Laaksosen mukaan valtakunnallisesti vaalittomana välivuotena keskustaopiskelijoiden pitäisi keskittyä järjestölliseen kehittämiseen.

– Keskustaopiskelijoiden pitää katsoa rohkeasti tulevaisuuteen ja lähteä suunnittelemaan, mitä on KOL vuonna 2030. Koen, että minulla on siihen paljon intoa ja annettavaa, Laaksonen sanoo.

Laaksonen on toiminut JOK:n puheenjohtajana vuonna 2019. Hän opiskelee toista vuotta politiikan tutkimusta Jyväskylän yliopistossa.

–Hänestä KOL saa tehokkaan, idearikkaan ja omistautuvan hallituksen jäsenen, Jyväskylän keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja Oscar Lang kehuu.

Jyväskylän keskustaopiskelijat haluaa kirittää muita järjestön osastoja esittämään omia ehdokkaitaan liiton vastuupaikoille.

Keskustaopiskelijoiden liittokokous pidetään Oulussa tulevana viikonloppuna 9.–10. marraskuuta. Järjestölle valitaan myös uusi puheenjohtaja Auli Piiparisen vetäytyessä paikalta. Puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut tällä hetkellä vain yksi ehdokas, Oulun yliopistossa opiskeleva Miriam Putula.