Ammattikoulutuksen muutokset puhuttivat keskustan vapputapahtumassa Seinäjoella

Keskusta

Ammatillisen koulutuksen reformi on myös mahdollisuus, muistutti keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Esko Lehtimäki vappupuheessaan Seinäjoella.

Ammatillisessa koulutus muuttuu voimakkaasti vuonna 2018. Uudistuksessa opiskelua tullaan siirtämään yhä enemmän työpaikoilla tapahtuvaksi oppimiseksi ja käyttöön otetaan uusi koulutussopimusmalli.

Lehtimäen mukaan reformi on iso muutos paitsi opettajille, niin myös yrityksille. 

– Opettajan rooli korostuu entisestään opiskelijan ohjauksessa ja pedagogisessa tuessa myös työpaikoilla, Lehtimäki sanoi keskustan Vihreä vappu -tapahtumassa pitämässään puheessa.

– Yrityksille ja heidän työntekijöilleen muutos tarkoittaa, että yrityksissä on jatkossa yhä enemmän opiskelijoita oppimassa, hän lisäsi.

Lehtimäki sanoi uskovansa, että uudistus onnistuu, jos opiskelijan, opettajan ja yrittäjän muutokseen varataan aikaa ja riittävä muutosrahoitus.

Hän kiitteli hallituksen puoliväliriihessä myöntämää oppimisympäristöjen kehittämiseen lisärahaa varattua 80 miljoonan euron ja reformin toimeenpanon tukemiseen varatun 15 miljoonan euron määrärahoja.

– Reformi vaatii onnistuakseen kaikilta uudenlaista ajattelua ja joustavuutta, Lehtimäki sanoi.

Lehtimäki on myös keskustan puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan jäsen.

Esko Lehtimäki on keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja. (Kuva: Maria Seppälä)