Löysät puheet ovat löysiä puheita 

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen riemastutti maaliskuussa osaa keskustan kenttäväestä – ja vähän muitakin – esittämällä maahan eläkekattoa. ”Mitä ihminen tekee vaikkapa 10 000 euron eläkkeellä”, Kaikkonen kysyi lehtihaastattelussa puoliviattomasti. 

Kansa vastasi toreilla, turuilla ja tupailloissa juuri niin kuin kysyjä osasi ennakkoon arvata: jengi hurrasi ja taputti karvaisia käsiään. Tämä, jos mikä, on vastuullisen poliitikon puhetta. Nyt alkaa löytyä lääkkeitä julkisen sektorin rahapulaan ja miljardien eurojen säästötalkoisiin. 

Minä en hurrannut, en edes hymyillyt. Päinvastoin minua harmitti ankarasti. Kuinka helppoa poliitikon onkaan kääntää ihmisten huomio aidanseipäisiin silloin, kun pitäisi puhua itse aidasta? 

En ollut ainoa keskustaa sympatisoiva ihminen, jota Kaikkosen kansan syviä rivejä kosiskeleva ”eläkeavaus” ei vakuuttanut. Työeläkejärjestelmän periaatteita ja rahoitusta minua paremmin tuntevat kaverini näkivät siinä aimo annoksen populismia, jossa työeläkeyhtiöiden eläkkeiden maksuun tarkoitetut varat menevät onnellisesti sekaisin valtion rahojen kanssa. 

”Suurimpia eläkkeitä koskeva katto ei tietenkään yksin korjaisi Suomen julkisen talouden ongelmia, mutta se olisi viesti kansalaisille siitä, että myös suurituloisimmat ovat mukana talkoissa”, Kaikkonen sanoi lehtihaastattelussa. 

Virke on väärinymmärrystä aiheuttavassa epämääräisyydessään parasta A-luokkaa. Eläkekaton asettaminen ei julkista taloutta vahvistaisi, eläkeyhtiöiden tasetta kylläkin, mutta sitäkin mitättömän vähän: ei niitä yli kymppitonnin eläkettä nauttivia kansalaisia ole ruuhkaksi asti. 

Haastattelussa ei sen sijaan pohdita puolellakaan sanalla idean sisältämiä ongelmia tai sudenkuoppia. Maksussa olevien ja jo ansaittujen työeläkkeiden leikkaaminen ei onnistu sormia napsauttamalla, sillä työeläkkeet kuuluvat perustuslaissa vahvistetun omaisuudensuojan piiriin. Veikkaan, että eduskunnan liepeillä kuluu aika paljon kahvia ja tupakkia ennen kuin moinen manööveri on edes puoliksi valmis. 

Sen sijaan poliitikkojen sietää hetken pohtia, mitä löysät heitot työeläkejärjestelmän ympärillä vaikuttavat kansalaisten luottamukseen ja uskoon omaan, tulevaan eläkkeeseensä. Luottamus ei ole parhaalla tolalla, vaikka suomalainen työeläkejärjestelmä on vahvemmassa kunnossa kuin koskaan. 

Erityisesti nuoret eivät usko eläkejärjestelmään. Miksihän? Voisiko yksi syy olla se, että osa poliitikoista näkee työeläkekassat valtion vippikassana, josta voi tiukan paikan tullen riipaista rahaa yhteen, jos toiseenkin hyvään tarkoitukseen? 

Palataan vielä eläkkeiden ja julkisen talouden pyhään yhteyteen. Jos poliitikot haluavat eläkeläisten osallistuvan vielä nykyistä enemmän julkisen talouden rahareikien paikkaamiseen, heillä on siihen vain yksi helppo tapa, verotuksen kiristäminen. 

Eläkeläisten verotuksen sääteleminen on poliitikoille sallittua ja suotavaa, jos vain rohkeus riittää. Sen sijaan en panisi pahakseni, jos poliitikot jättäisivät itse työeläkejärjestelmän rauhaan. On hyvä, että maassa on edes yksi ison kansalaisjoukon elämään vaikuttava asia kunnossa.