Waterloon taistelu aseena Brexit-kamppailussa
Euroopan rauha voi olla vaarassa, jos Britannia eroaa EU:sta, varoittaa pääministeri David Cameron. Cameronin maanantaina pitämästä puheesta uutisoi yleisradioyhtiö BBC.
EU on Cameronin mukaan auttanut Euroopan maita pääsemään sovintoon ja ylläpitämään rauhaa. Eristäytyminen Euroopasta ei ole koskaan ollut hyödyksi Britannialle.
– Totuus on, että sillä on väliä Britannialle, mitä naapurustossa tapahtuu.
Pääministeri viittasi kumpaankin maailmansotaan, samoin Napoleonin tappioon Waterloossa vuonna 1815 ja Espanjan sotalaivaston tuhoon 1500-luvun lopulla.
Cameron varoitti, ettei Britannia pysty olemaan immuuni sille, jos asiat menevät pieleen Euroopassa.
Brittien EU-äänestys pidetään 23. kesäkuuta. Kyselyiden perusteella EU-eron kannatus ja vastustus ovat kutakuinkin tasoissa.