Televisio | Monumentaalinen Sodan tuulet toi maailmansodan olohuoneisiin – jatko-osan shokeeraava holokaustin kuvaus oli monelle liikaa

Televisio

Kun yhdysvaltalainen ABC-televisiokanava laski helmikuussa 1983 ilmoille seitsemänosaisen megaluokan jättiläissarjansa Sodan tuulet (The Winds of War), kyseessä oli maailmanlaajuinen kulttuuritapaus.

Sarjan ääreen jähmettyi Yhdysvalloissa huimat 140 miljoonaa katsojaa, mikä teki siitä aikansa katsotuimman minisarjan ja todisti, että olohuoneiden televisionurkissa oli syntynyt valkokankaita suurempi mahti.

Suomessa sarja sai ensi-iltansa myöhemmin. MTV esitti sen pilottijakson 6. helmikuuta 1984, tasan vuosi Yhdysvaltain ensi-illan jälkeen. Atlantin takana sarja oli jo osoittanut, että televisiolle voitiin tuottaa Hollywood-elokuvien mittaluokkaan pyrkivä historiallinen suurdraama.

Sodan tuulet ja sen vielä mittavampi jatko-osa Sodan muisto (War and Remembrance) perustuivat kirjailija Herman Woukin menestysromaaneihin.

Toisen maailmansodan veteraanina ja Yhdysvaltain laivastossa palvelleena Wouk tunsi aihepiirin omakohtaisesti. Vuosina 1971 ja 1978 julkaistut romaanit olivat vuosien taustatyön tuloksia, joiden dramatisointi televisioon merkitsi tuotantoyhtiöille huomattavaa taloudellista riskiä.

Wouk suhtautui elokuvasovituksiin epäluuloisesti omien aiempien kokemustensa pohjalta. Hän kirjoitti itse Sodan tuulten käsikirjoituksen ja osallistui myös jatko-osan käsikirjoitustyöhön. Laaja henkilögalleria ja monimutkaiset ihmissuhteet asettivat televisiodramaturgialle melkoisia haasteita.

Televisiostudiolle hanke oli ennennäkemätön taloudellinen ja logistinen ponnistus. Sodan tuulet maksoi noin 40 miljoonaa dollaria, mikä teki siitä aikansa kalleimpia televisiotuotantoja.

Sarjaa kuvattiin yli vuoden ajan yli 400 paikassa eri puolilla maailmaa, muun muassa Jugoslaviassa, Saksan liittotasavallassa, Italiassa, Isossa-Britanniassa ja Itävallassa.

Käsikirjoitus oli 962 sivua pitkä ja sisälsi 1 785 kohtausta sekä 285 puheroolia. Näyttelijöiden, avustajien, lavastuksen ja puvustuksen mittakaava oli valtava. Lopputuloksena syntyi noin 18 tunnin televisioeepos, joka esitettiin Yhdysvalloissa kahdeksan päivän aikana helmikuussa 1983.

Sarjan ohjasi ja tuotti Dan Curtis. Pääosaan, presidentti Franklin D. Rooseveltin luottomieheksi kuvatuksi laivastoupseeri Victor ”Pug” Henryksi, valittiin Hollywood-legenda Robert Mitchum (1917-1997). Mitchum oli kuvausten aikaan jo yli kuusikymppinen, vaikka hänen esittämänsä hahmo oli tarinan alussa vuonna 1939 noin 40-vuotias mies.

Mitchum oli rooliin auttamattoman vanha ja veti osansa kuin nelosen ratikka, jäykästi raiteillaan pysyen. Lopputulemana oli kuitenkin tietynlaista jylhää karismaa, josta tuli yksi sarjan muistettavimmista piirteistä.

Mitchum myönsi myöhemmin suoraan ottaneensa roolin vastaan yksinkertaisesti siksi, ettei hänelle enää tarjottu vastaavia isoja ja laadukkaita elokuvarooleja hänen ikänsä vuoksi. Jättibudjetin tv-sarja tarjosi näyttävän ja hyvin maksetun pestin.

Vaikka Sodan tuulet menestyi taloudellisesti ja voitti kolme Emmy-palkintoa, se sai osakseen myös kritiikkiä. Erityisesti arvostelijat kiinnittivät huomiota sarjan amerikkalaiskeskeiseen tapaan hahmottaa maailmansodan syitä ja kulkua.

Suomessa Helsingin Sanomien kriitikko Mikael Fränti haukkui sarjan lyttyyn pilottijakson nähtyään. Hänen mukaansa sarjassa opetettiin jälleen sydänmaiden keskivertoamerikkalaiselle, että Eurooppakin on olemassa ja siellä käytiin joskus sota.

”Sarjassa opastetaan todella kädestä pitäen ja karttakepillä heilutellen, sillä amerikkalaiskatsojallehan täytyy selittää jokainen asia juurta jaksaen?”, Fränti paahtoi. Pilottijakson hän tyrmäsi ”uskomattoman heikoksi” ja luonnehti kokonaisuutta ”kammottavaksi sotilaallis-melodramaattiseksi myllerrykseksi”.

Vaikka Fräntin tuomio oli ehkä hieman kohtuuton, kritiikille oli pohjaa. Maailmanpalon syttymistä tarkasteltiin pitkälti yhdysvaltalaisen eliitin, diplomaattien ja Henryn perheen näkökulmasta.

Historialliset kohtalonhetket kietoutuivat ihmissuhteisiin, avioliitto-ongelmiin ja romanttisiin kolmiodraamoihin. Sarja pyrki rekonstruoimaan aikakauden poliittisia tapahtumia ja sotilasympäristöjä, mutta laaja tarina lipsui toisinaan melodraaman puolelle.

Jos Sodan tuulet kuvasi ennen kaikkea sotaan ajautumista ja poliittista kulissien takaista peliä, jatko-osa Sodan muisto vei tarinan synkemmille vesille. Sarja käsitteli vuosia 1941–1945 Pearl Harborin hyökkäyksestä Euroopan sodan päättymiseen ja Hiroshiman atomipommiin saakka. Vanhasta näyttelijäkaartista Mitchum saatiin vielä mukaan, mutta osa vaihtui uusiin.

Jatko-osasta tuli yksi televisiohistorian kalleimmista tuotannoista. Sen kustannukset nousivat aikalaisarvioiden mukaan noin 110 miljoonaan dollariin.

Kuvaukset kestivät tammikuusta 1986 syyskuuhun 1987, ja hankkeen eri tehtävissä työskenteli arviolta 46 000 ihmistä. Suuret merisotakohtaukset toteutettiin yhdistelemällä aitoja aluksia, pienoismalleja ja arkistomateriaalia.

Tuotannon muistettavimmaksi piirteeksi nousi kuitenkin sen tapa käsitellä natsien toteuttamaa juutalaisten kansanmurhaa.

Dan Curtis epäröi pitkään jatko-osan tekemistä. Juutalaisena hän pelkäsi, ettei pystyisi kuvaamaan holokaustin kauhua vääristelemättä sitä tai muuttamatta sitä tavalliseksi televisioviihteeksi. Lopulta hän päätti tarttua aiheeseen ja vaati mahdollisuutta kuvata tapahtumia mahdollisimman autenttisissa ympäristöissä.

Puolan viranomaiset myönsivät tuotannolle luvan kuvata Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin alueella. Krematorion lavaste rakennettiin alkuperäisten saksalaisten piirustusten pohjalta leirin viereen. Leirikohtauksissa avustajina esiintyi myös holokaustista selvinneitä ihmisiä.

Sodan muistossa seurataan Henryn perheeseen avioliiton kautta liittyvän Natalie Henryn (Jane Seymour) ja hänen setänsä Aaron Jastrow’n (John Gielgud), vaiheita Euroopan miehitetyillä alueilla. Heidän matkansa vie Italiasta ja Varsovasta Theresienstadtiin ja lopulta Auschwitziin.

Sarja näytti katsojille natsien kansanmurhan mekanismin poikkeuksellisen suorasukaisesti. Ihmiset riisuttiin, eroteltiin, kuljetettiin kaasukammioihin ja surmattiin teollisen järjestelmällisesti. Ruumiiden käsittely ja ihmisarvon hävittäminen esitettiin ilman tavanomaisen televisiodraaman häveliäisyyttä.

ABC antoi tuotannolle poikkeuksellisen mahdollisuuden esittää keskeiset leirikohtaukset ilman tavanomaisia mainoskatkoja. Holokaustia ei haluttu käsitellä vain yhtenä juonenkäänteenä muiden joukossa.

Lopputulos oli pysäyttävä. Katsojille Sodan muiston holokaustikuvaus oli järkyttävää nähtävää. Siinä missä ensimmäinen sarja oli ollut elokuvallinen ja ajoittain viihteellinen maalaus maailmansodan kynnyksestä, jatko-osan leirijaksot olivat raskaita ja henkisesti kuluttavia. Ne vaikuttavat katsojaan voimakkaasti vielä tänäkin päivänä.

Sodan muisto ei saavuttanut edeltäjänsä suosiota, vaikka sen ensimmäisiä 18 tuntia seurasi Yhdysvalloissa arviolta 75 miljoonaa ihmistä. Kaapelikanavat ja videonauhurit pirstoivat yleisöä, ja vuoden 1988 käsikirjoittajien lakko sotki esitysaikatauluja. ABC jättituotanto ei enää vastannut muuttuvan televisiomarkkinan realiteetteja.

Molemmat sarjat kärsivät tietynlaisesta melodraamaattisuudesta ja amerikkalaiskeskeisyydestä, mutta niiden mittakaava oli poikkeuksellinen.

Erityisesti Sodan muisto toi holokaustin kauhut miljoonien katsojien olohuoneisiin tavalla, johon kaupallinen televisio harvoin oli yltänyt. Samalla se jäi yhden televisiohistorian kunnianhimoisimman minisarja-aikakauden joutsenlauluksi.