Poliisi ehdottaa naamioitumiskieltoa koskevan lain päivittämistä
Poliisi ehdottaa naamioitumiskieltoa koskevan lain päivittämistä. Poliisihallitus katsoo, että mielenosoitukseen osallistuminen naamioituneena ei kuulu avoimeen ja turvalliseen yhteiskuntaan.
Nykyinen laki kieltää naamioitumisen yleisellä paikalla järjestettävässä kokoontumisessa, jos tarkoituksena on tehdä rikoksia. Poliisihallitus kuitenkin sanoo tiedotteessa, että käytännössä poliisille lain tulkinta ”ilmeisestä tarkoituksesta” on haastavaa, sillä se edellyttää rikoksen suunnitelman osoittamista etukäteen.
Poliisihallituksen poliisijohtajan Sanna Heikinheimon mukaan naamioituminen liittyy useisiin perusoikeuksiin, kuten sananvapauteen.
– Hyvistä ja ylevistä tavoitteista huolimatta naamioitumista voidaan käyttää myös lainvastaisen toiminnan edistämiseen ja jopa rikosten edistämiseen, Heikinheimo sanoo blogikirjoituksessaan.
Heikinheimo kirjoittaa, että yhden oikeus peittää kasvonsa ei voi koskaan ajaa muiden kansalaisten perusoikeuksien, kuten henkilökohtaisen turvallisuuden ja koskemattomuuden edelle.
– Naamioituminen luo uhkaavan ja poissulkevan ilmapiirin, joka tosiasiassa kaventaa rauhanomaisten ja omilla kasvoillaan toimivien kansalaisten uskallusta käyttää omia perusoikeuksiaan.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan Tampereella vappuna järjestetyn mielenosoituksen tapahtumista. Sinimustan liikkeen mielenosoitukseen osallistuneita, tunnistamattomaksi naamioituneita mielenosoittajia epäillään pahoinpitelystä.