Poliisi päätti epäillyn droonin etsinnän – kyse oli roskien polttamisesta
Kaakkois-Suomen poliisi kertoo päättäneensä epäillyn droonin etsinnän Parikkalassa. Etsinnöissä varmistui, että poliisin saamassa vihjeessä ei ollut kyse droonista vaan roskien polttamisesta.
Poliisi kertoi aiemmin saaneensa keskiviikkona luotettavan vihjeen epäillystä droonista. Vihjetiedoissa olikin kyse siitä, että ihminen oli polttanut suurta määrää roskia, josta oli noussut mustaa savua.
Poliisin mukaan palon ajankohta ja muut tiedot täsmäävät poliisille ilmoitettuihin havaintoihin epäillystä droonista.
Etsinnöissä oli mukana myös Rajavartiolaitoksen helikopteri.
Tiistaina Parikkalan Pyhäjärven jäältä löytyi drooni. Keskiviikkona kerrottiin, että drooni oli ukrainalainen ja siinä on epäilty olleen taistelukärki. Viranomaiset räjäyttivät droonin.
Sunnuntaina Kouvolaan ja Luumäelle putosi kaksi droonia. Molemmat droonit on vahvistettu ukrainalaisiksi.
Syynä droonien harhautumiselle Suomeen ovat Ukrainan viime aikojen kiivaat ilmahyökkäykset muun muassa Suomenlahdella sijaitseviin Venäjän öljysatamiin Koivistoon ja Laukaansuuhun. Hyökkäyksien yhteydessä on käytetty Puolustusvoimien mukaan jopa 2 500:aa droonia.
Ukraina on sanonut Suomeen pudonneiden kahden droonin harhautumisen syynä olleen todennäköisesti Venäjän elektroninen häirintä.